Metalliveteraanit huipulla – Paradise Lost valloitti ensimmäistä kertaa Rumban listan

05.06.2015

The Plague Within löi Laineen Kasperin ja Helloweenin uutuudet.

Teksti: Markus Hilden, kuva: Paradiselost.co.uk.

Brittibändi Paradise Lost muistetaan ennen kaikkea 1990-luvulta, mutta heidän suosionsa on ollut vahvaa myös viime vuosina. Nyt The Plague Withinistä tuli heidän ensimmäinen ykkösensä Rumban listalla. Tragic Idol (2012) ylsi viidenneksi.

Laineen Kasperille Palava kaupunki -ryhmän kanssa tekemän uutuuden kakkostila sivuaa hänen parastaan, sillä Pako-Laine (2012) pääsi myös hopealle. Kolmossijan Helloween on ehtinyt käydä kakkosenakin edellisellä Straight Out of Hellillä (2013).

Florence and the Machinen How Big How Blue How Beautiful debytoi viidentenä, joka on heidän parhaansa. Ceremonials (2011) ylsi kahdeksanneksi. Florencen taakse palasi Von Hertzen Brothersin tuorein (#1, 2015) ja seitsemäntenä debytoi A.R.G.:n Redemption from Refaim (uran paras). Vilkkaan top tenin kuudes uutuus on Leprousin The Congregation sijalla yhdeksän.

Euroviisuvoittaja Måns Zelmerlöwin Perfectly Damaged avasi mallikkaasti sijalta 12. Hän esiintyy Suomessa kesän aikana monta kertaa. Takavuosien hittibändi The Darkness teki debyyttinsä Rumban listalle nyt sijalle 15 – Timo Lassyn lyöminen on melkoinen saavutus heille!

Rumban Albumilista 28.5.–3.6.2015
(suluissa edellisen viikon listasijoitus)
1. (-) PARADISE LOST: The Plague Within
2. (-) LAINEEN KASPERI & PALAVA KAUPUNKI: s/t
3. (-) HELLOWEEN: My God Given Right
4. (2.) FAITH NO MORE: Sol Invictus
5. (-) FLORENCE + THE MACHINE: How Big, How Blue, How Beautiful
6. (re) VON HERTZEN BROTHERS: New Day Rising
7. (-) A.R.G.: Redemption from Refaim
8. (9.) STEVE ‘N’ SEAGULLS: Farm Machine
9. (-) LEPROUS: The Congregation
10. (3.) NIGHTWISH: Endless Forms Most Beautiful
11. (1.) ANTTI TUISKU: En kommentoi
12. (-) MÅNS ZELMERLÖW: Perfectly Damaged
13. (6.) HORSE ATTACK SQWAD: Älä koske mun hevoon
14. (4.) ILE KALLIO BIG ROCK BAND: Shook Up!
15. (-) THE DARKNESS: The Last of Our Kind
16. (-) TIMO LASSY: Love Bullet
17. (5.) YONA: Naivi
18. (8.) ARE: Raaka ja leikkaamaton
19. (12.) SAMMAL: Myrskyvaroitus
20. (18.) PAPERI T: Malarian pelko

Rumban Albumilista kerätään yhteistyössä Musiikkituottajien kanssa seuraavien musiikin erikoisliikkeiden todellisista levymyynneistä: 8raita Record Store, CDON.com, Combat Rock Shop, FM Music, The Funkiest, Goofin’ Records, Jungle Records, Kane Records, Kouvolan Peltirumpu, Levy-Eskot, Levykauppa Epe’s, Levykauppa Äx (seitsemän kauppaa), Levy-Musiikki, Maanalainen Levykauppa, Musiikki-Belisa, Swamp Music, Sävelaitta.

Lisää luettavaa