Paperi T jyräsi Rumban listan ykköseksi

24.04.2015

Kevään odotetuimpiin kuuluva Malarian pelko ei antanyt muille armoa ja myös muut palkintosijat menivät uutuuksille.

Teksti: Markus Hilden, kuva: Andrei Kipahti.

Paperi T:n varsinainen esikoisalbumi Malarian pelko pamahti odotetusti suoraan listaykköseksi. Se on hänelle tavallaan kuitenkin toinen ykkönen, sillä Ruger Hauer pääsi kärkeen Erectus-levyllään (2012). Lienee kuitenkin itsestään selvää, että Malarian pelko menestyy muuten paljon Ruger Hauer -julkaisuja paremmin.

Wöyhin Dwzyrek debytoi kakkosena, samalla sijalla kuin parin vuoden takainen Ikkillyk. Kolmanneksi pääsi Apocalyptican Shadowmaker. Edellisestä listalevystä 7th Symphony (#1, 2010) ehtikin kulua aimo tovi.

Disco Ensemblen kakkosalbumista First Aid Kitistä (2005) taisi tulla myyntiin uusi vinyylipainos ja se debytoi neljäntenä. Yonan Naivi avasi sijalta kuusi. Hänen kaikki aiemmat listalevynsä ovat päässeet top viiteen ja kaksi niistä kolmanneksi.

Sufjan Stevensin Carrie and Lowell petrasi hieman yllättäenkin top teniin. Tämän kevään virallinen euroviisulevy debytoi kymmenentenä ja Beth Hartin Better Than Home 13:ntena. Yökyöpelit-lastenlevy avasi kivasti sijalta 16 ja Sannin Lelu pääsi ilmeisesti myyntivuotojen vuoksi 19:nneksi, vaikka sen virallinen julkaisupäivä on tänään.

Timo Rautiainen ja Neljäs sektori -nimisen kokoonpanon kokoelma Sarvivuorelta sektoriin pinnisti listan hännille.

Rumban Albumilista 16.–22.4.2015
(suluissa edellisen viikon listasijoitus)
1. (-) PAPERI T: Malarian pelko
2. (-) WÖYH!: Dwzyrek
3. (-) APOCALYPTICA: Shadowmaker
4. (-) DISCO ENSEMBLE: First Aid Kit
5. (2.) NIGHTWISH: Endless Forms Most Beautiful
6. (-) YONA: Naivi
7. (4.) TOMMI KALENIUS: Liikuta mua
8. (1.) KOTITEOLLISUUS: Kruuna/klaava
9. (14.) SUFJAN STEVENS: Carrie & Lowell
10. (-) ERI ESITTÄJIÄ: Eurovision Song Contest 2015 Vienna
11. (3.) SMC LÄHIÖROTAT: Ja niin se menee
12. (8.) VON HERTZEN BROTHERS: New Day Rising
13. (-) BETH HART: Better Than Home
14. (17.) MOKOMA: Elävien kirjoihin
15. (re) LAPKO: Freedom
16. (-) ERI ESITTÄJIÄ: Yökyöpelit
17. (re) BUENA VISTA SOCIAL CLUB: Lost & Found
18. (re) HALOO HELSINKI: Kiitos ei ole kirosana
19. (-) SANNI: Lelu
20. (-) TIMO RAUTIAINEN & NELJÄS SEKTORI: Sarvivuorelta sektoriin – 2006–2015

Rumban Albumilista kerätään yhteistyössä Musiikkituottajien kanssa seuraavien musiikin erikoisliikkeiden todellisista levymyynneistä: 8raita Record Store, CDON.com, Combat Rock Shop, FM Music, The Funkiest, Goofin’ Records, Jungle Records, Kane Records, Kouvolan Peltirumpu, Levy-Eskot, Levykauppa Epe’s, Levykauppa Äx (seitsemän kauppaa), Levy-Musiikki, Maanalainen Levykauppa, Musiikki-Belisa, Swamp Music, Sävelaitta.

Lisää luettavaa