Pepe Willberg jatkoi Rumban listan keulilla

01.08.2014

Vuoden läpilyöjiin kuuluvan Blues Pillsin esikoisalbumi tupsahti heti kakkoseksi ja Judas Priest täydensi kärkikolmikon. Mukana on myös muutama muu konkari.

Teksti: Markus Hilden, kuva: Suomen Musiikki.

Pepe ja Saimaa on kolmatta viikkoa Rumban albumilistan huipulla. Levy saalisti yhden ykkösviikon toukokuussa ja nyt jo kaksi putkeen.

Monikansallinen Blues Pills debytoi siis kakkosena eikä vähintään karismaattisen laulajansa Elin Larssonin ansiosta. Heidän vaikutteensa kumpuavat pitkälti 1960-luvun rockista.

Eric Claptonin ja ystävien The Breeze -albumi avasi sijalta viisi. Se on, kummallista kyllä, Claptonin ensimmäinen listalevy.

Tom Petty and The Heartbreakers on saamassa pitkän uransa ensimmäisen ykkösen Yhdysvalloissa uudella levyllään Hypnotic Eye. Rumban listalla se debytoi seitsemäntenä. The Allman Brothers Bandin liveboksi avasi kahdeksannelta sijalta ja vanhan tuttumme Juha Tapion Tähtisarja-kokoelma (#1, 2011) palasi taas yhdeksänneksi. Hänen Lapislatsulia-levynsä (#1, 2013) seurasi kyydissä tutusti ja sijalle 15.

Ansioituneita metallisteja sisältävä Voodoo Gods -kokoonpano pääsi 13:nneksi Anticipation Leveled in Darkness -esikoisellaan. Metallia on myös itävaltalainen Abigor sijalla 17 albumillaan Leytmotif Luzifer.

Aviciin True (#9, 2013) palasi pitkästä aikaa mukaan ja sijalle 12. Nirvanan livetallenteita sisältävä Feels Like the First Time parkkeerasi ensimmäisellä viikollaan 19:nneksi.

Rumban Albumilista 24.–30.7.2014
(suluissa edellisen viikon listasijoitus)
1. (1.) PEPE WILLBERG: Pepe ja Saimaa
2. (-) BLUES PILLS: Blues Pills
3. (2.) JUDAS PRIEST: Redeemer of Souls
4. (3.) MORRISSEY: World Peace Is None of Your Business
5. (-) ERIC CLAPTON & FRIENDS: The Breeze
6. (16.) VOLBEAT: Outlaw Gentlemen and Shady Ladies
7. (-) TOM PETTY & THE HEARTBREAKERS: Hypnotic Eye
8. (-) THE ALLMAN BROTHERS BAND: The Complete Fillmore Concerts
9. (re) JUHA TAPIO: Tähtisarja – 30 suosikkia
10. (7.) SABATON: Heroes
11. (13.) FIRST AID KIT: Stay Gold
12. (re) AVICII: True
13. (-) VOODOO GODS: Anticipation Leveled in Darkness
14. (8.) MASTODON: Once More ’Round the Sun
15. (re) JUHA TAPIO: Lapislatsulia
16. (10.) SIA: 1000 Forms of Fear
17. (-) ABIGOR: Leytmotif Luzifer
18. (6.) YES: Heaven and Earth
19. (re) NIRVANA: Feels Like the First Time
20. (14.) LANA DEL REY: Born to Die

Rumban Albumilista kerätään yhteistyössä Musiikkituottajien kanssa seuraavien musiikin erikoisliikkeiden todellisista levymyynneistä: 8raita Record Store, CDON.com, Combat Rock Shop, FM Music, The Funkiest, Goofin’ Records, Jungle Records, Kane Records, Kouvolan Peltirumpu, Levy-Eskot, Levykauppa Epe’s, Levykauppa Äx (seitsemän kauppaa), Levy-Musiikki, Maanalainen Levykauppa, Musiikki-Belisa, Swamp Music, Sävelaitta.

Lisää luettavaa