Dingo on edelleen relevantti – eikä tuohon toteamukseen sisälly ironiaa

Porissa nähtiin upea kokonaisuus, kun tribuuttilevyn Dingolle julkaisseet bändit esiintyivät Dingon vanhalla treenikämpällä, mistä siirryttiin porukalla katsomaan lähes alkuperäiskokoonpanollaan paluun tehneen Dingon keikkaa.

Hanna Räty

Dingo ja Dingo-tribuutti
Pori
25.–26.5.2017

En kuulu siihen sukupolveen, joka ehti kokea Dingo-manian, mutta olen silti kuunnellut bändiä paljon varsinkin lapsuudessani. Välissä oli aika, jolloin Dingo-diggailun myöntäminen oli yleisesti jostain syystä vähän noloa, mutta se aika on nyt päättynyt.

Siitä todistaa Svart Recordsin julkaisema Autiosaaren lautturit -kokoelmalevy, joka on underground-yhtyeiden esittämistä covereista koostettu tribuutti 80-luvun suurimmalle. Mukana kokoelmalla ovat muun muassa Lasten Hautausmaa, Kuudes Silmä, Ville Leinonen, Seksihullut ja Saijaa Saijaa.

Autiosaaren lauttureiden julkaisukeikat pidettiin Porin Anniksella, missä Dingo on aikanaan treenannut. Kokonaisuus huipentui Dingon (lähes) alkuperäiskokoonpanon paluukeikkaan Bar Kinossa.

Dingon esiintyminen samassa kaupungissa samana päivänä tuli järjestäjille täytenä yllätyksenä ja aiheutti ensi alkuun huolta päällekkäisyyksistä. Lopputuloksena on kuitenkin spesiaali kokonaisuus, jota ei järjestäjien mukaan olisi voinut etukäteen edes keksiä.

Dingo-kokoelman idea on alun perin Lasten Hautausmaa -yhtyeen Tuomo Mannosen, joka kertoi siitä yhtyettä fanittavalle ystävälleen Antti Setälälle. Setälällä on näppinsä pelissä sekä levyn koostamisessa että Anniksen keikkojen järjestämisessä.

Setälän Dingo-fiilistely sai alkunsa kymmenisen vuotta sitten ja on ottanut jopa sellaisia mittasuhteita, että hän on esimerkiksi kehitellyt yhtyeeseen liittyvän lautapelin. Setälä puhuu fanituksestaan kuitenkin varauksella, sillä hän ei halua antaa mielikuvaa, että siihen liittyisi minkäänlaista ironiaa bändiä kohtaan. Samasta syystä Setälä ei alkujaan innostunut tribuuttilevy-ideastakaan.

”Minua hermostutti etukäteen, että tämä koko projekti mielletään ironiseksi. Esimerkiksi suunnittelemani lautapelikään ei ole vitsi – olin vain juuri lukenut Dingosta kertovan Kunnian kentät -kirjan ja sitä kautta hyvin vetäytynyt bändin maailmaan. Monesti, kun on kyse niin isoista ilmiöistä mitä Dingo on ollut, siihen liittyy väkisin fanituksen kautta koomisiakin piirteitä, mutta missään tapauksessa se ei liity musiikkiin.”

Moni tribuuttilevyllä esiintyvistä bändeistä on valinnut kappaleensa suurimpien Dingo-hittien ulkopuolelta, vaikka Valkoiset tiikerit ja Levoton tuhkimo siltä löytyvätkin. Jokaisella tuntuu kuitenkin olevan tarina oman valintansa takaa:

”Me ollaan aika usein keikkareissuilla kuunneltu Dingoa. Basistimme Pude sanoi joskus, että Valkoiset tiikerit -biisi sopisi meille, ja sitten jossain vaiheessa paljon myöhemmin sattui tulemaan tämä projekti. Oltiin oikeasti siis jo aikaisemmin mietitty kappaleen coveroimista!”, kertoo hardcorebändi Maailmanlopun solisti Jasse Ruokonen.

Seksihullut on valinnut oman kappaleensa Dingon tai oikeammin Neumannin uudemmasta tuotannosta. Korniudellaan huomiota saanut Facebookissa kääntyy Seksihullujen käsittelyssä itse asiassa pelottavan paljon sen kuuloiseksi, että kokoonpano olisi voinut tehdä kappaleen itse.

Kitaristi Jyrki Nissinen kertoo, että toisin kuin monet muut levyllä esiintyvät, heidän bändinsä jäsenillä ei ole kovin pitkää historiaa Dingo-diggareina. Siksi he kokivat rehellisimmäksi lähestyä bändiä uudemman kappaleen kulmalla.

”Aita oli niin sanotusti henkisesti matala, mutta kyllä valinta oli silti riskin tie!”, Nissinen kuvailee, ja basisti Hilla Kohtamäki jatkaa:

”Me jouduttiin itse asiassa treenaamaan kappale äänitysvalmiiksi kahteen kertaan, ei olla mitään omaa biisiämme äänitetty näin pitkään.”

Toisin kuin Seksihulluilla, niin ikään kokoelmalla soittavan Saijaa Saijaan jäsenillä tuntuu olevan hyvinkin pitkä ja kiintymyksellinen suhde Dingoon.

”Dingo on ensikosketukseni musiikkiin, enkä varmaan soittaisi bändeissä ilman sitä”, Saijaa Saijaan basisti Juuso Laine kertoo.

”Olin ehkä kuusi tai seitsemän, kun näin telkkarista ohjelman Dingosta. Kysyin vanhemmiltani meidän Dingo-levyjämme, enkä suostunut hyväksymään, ettei niitä ollut. Kun sitten sain Dingon kokoelmakasetin, kuuntelin sitä niin paljon, että se katkesi.”

Saijaa Saijaan tribuuttilevylle valitsema Hullu Henri on vähemmän tunnettua Dingoa.

”Biisi on yhtyeelle epätyypillisen epäsuora ja viehätti meitä siksikin. Hullu Henri on myös viimeinen Dingolta ilmestynyt kappale, sillä se on Juhannustanssit-maksisinkun viimeinen raita”, Laine sanoo.

”Pidän Neumannin filtterittömyydestä”, Saijaa Saijaan kitaristi Erik Ekholm miettii.

”Nipa ei kätke, vaan hänellä on suorastaan naivistinen suhde maailmaan ja kirjoittamiseen. Hän laulaa rakkaudella ja tekee äärimmäisen uniikkeja ja hienoja kielikuvia.”

Ekholmin mukaan Hullu Henrissä parasta ovatkin juuri kielikuvat.

”En vieläkään täysin ymmärrä mitä niissä lyriikoissa touhutaan, mutta kappaleen tunnelma on upea.”

On siis selvää, että monelle muusikoille Dingo on edelleen vanhan tuotantonsa takia relevantti, mutta täytyy myöntää, että suhtaudun kiertueensa starttaavan Dingon paluukeikkaan pelokkaasti.

Pelkoni osoittautuu kuitenkin turhaksi: Sinä ja minä -kappaleella aloittava Dingo on vetänyt yökerhon ääriään myöten täyteen ja hoitaa homman kotiin rokaten uskottavasti. Kokoonpano ei ole soittanut ainakaan julkisesti yhdessä sitten 90-luvun, mutta soittaa hyvin yhteen.

Mitään älytöntä energiaa tai vaarantuntua keikassa ei ole, mutta hyvä niin – Dingo ei yritä kiusallisesti olla toisinto nuoresta itsestään, vaan on sittenkin vanhentunut arvokkaasti. Ei kuitenkaan niin, että musiikki olisi muuttunut setämiesiskelmäksi, vaan kappaleet kuulostavat alkuperäiseltä Dingolta.

Ilta on siis kaikin puolin hieno ja onnistunut – lukuun ottamatta porilaista yökerhoyleisöä. En ole ikinä nähnyt yhdessä paikassa niin paljon riidan haastamista ja huonosti käyttäytyviä ihmisiä. Itse selvisin kuitenkin ulos ainoastaan yhden nyrkiniskun saaneena, joten plussan puolelle jäätiin.

Tyytyväinen on myös hankkeen puuhamies Setälä:

”Tunnelma oli hieno ja keikka kuulosti paremmalta mitä uskalsin odottaa. Olen tyytyväinen kokonaisuuteen. En usko, että julkaistu kokoelma on myöskään tribuuttilevy muiden joukossa, vaan poikkeuksellinen ja ainakin tekijöilleen merkityksellinen teos.”