Flow 2023 – perjantai
Helsinki
11.8.
Rumba oli jälleen paikalla Flow-festivaaleilla. Tällä kertaa ihmismassan keskellä luovivat parivaljakko Jarkko Fräntilä & Jukka Hätinen. Ensin mainitun tekstit on varustettu JF-kirjanparilla, ja luonnollisesti Hätinen on JH.
Astu Flow’n perjantain tunnelmaan alta.
Kube on suomiräpin Kube, joka tekee sitä, mitä vain Kube osaa. Silver Arenan kello 16.30 korkannut Kube veti teltan täyteen yleisöä, ja sama Flow’n räppikikka420 toistui koko viikonlopun ajan: jokaisen päivän alkuun upotettiin räppiaktit, sillä räppifanit näyttävät olevan otollista yleisöä niin a) saapumaan paikalle aikaisin kuin b) bilettämään heti alkuillasta. Kuben jokaista välispiikkiä seurasi yleisön nousuhumalainen aah tai uuh, ja Japanese Drip on yhä miehen magnum opus.
(JF)
Joillekin suoraan Lahdesta/Piritorilta otettu Business Cityn estetiikka on silkkaa hard bassillä ja teknoelementeillä varustettua Bat & Ryydiä, toisille taas ehtaa jatkumoa Lords of Acidin kaltaisille elektronisen tanssimusiikin kulttiakteille. Molempiahan tuo on, eikä tämä ole paha asia. Seppo Räty Berghainissa on yhä ylittämätön mestariteos omassa genressään, ja vetää vertoja LoA:n The Crablouselle. Jos kemiallisen stimulantit eivät maistu tai tanssijalkoja muuten vain omista, niin vartti business Cityn viihdyttävää koohotusta on aivan tarpeeksi.
(JF)
Riikka Vahtera
Paperi T kuuluu Flow-tunnelmaan kuin… Paperi T Flow-festivaaleille. Sitä saa, mitä tilaa, ja onhan se nyt hämmentävää kuulla uuden levyn kappaleita päälavalla 15000-20000 ihmisen keskellä: vaikka Suomessa rakastetaan musiikin synkeitä sävyjä, iskevät Paperi T:n uuden albumin sanoitukset välillä sen verran syvälle, että menneisyyden haikeita muistoja saa puhdistaa välillä silmäkulmiaan vähemmän antiseptisellä hihalla hieroen.
(JF)
Konstantin Kondrukhov
Anna Puun diskoilu yllättikin sitten täysin takavasemmalta. Alkuillasta tuli ihmeteltyä, miten artisti on laitettu seiskan slottiin soittamaan, mutta kun katseli mukana laulavia festarikävijöitä ja toisiaan halaavia pariskuntia ja ystävyksiä, niin ymmärsi. Vahvan bändin kanssa esiintyneen Anna Puun sopivasti venytetty versio Säännöt rakkaudelle -kappaleesta osoitti, että artistilla on käsissään ehta klassikko.
(JF)
Suede soitti niin kompaktin setin, ettei mukaan mahtanut tietenkään ihan niitä kaikkien aikojen parhaimpia Suede-kappaleita. Tosin eivätpä nuo Europe is Our Playgroundia livenä esitäkään, mutta mitäpä siitä: Brett Anderson on yhä/nykyään aivan hämmästyttävän kovassa livekunnossa, ja ääni on vahvempi kuin koskaan. Suede ja Anderson on ihana tuulahdus aikoja, kun yhtyeiden fanit tunnisti pukeutumisesta jo kaukaa. Suede-fanien mustanpuhuvan eleganssin bongasi festarialueella neonvärien katveesta jo kaukaa. Mikä parasta, mistään nostalgia-aktista ei ole kyse, sillä bändillä on selvästi uusi, keikalla eturiviin työntyvä parikymppistenkin fanikunta. Tämä näkyi ainakin siinä vaiheessa, kun Anderson makoili keikan aikana eturivin syleilyssä levyä hymy huulillaan.
(JF)
Riikka Vahtera
Teltoissa soundit tuntuivat olevan todella paljon kiinni siitä, missä seisoi. Miksauskopin lähistöllä toki yleensä kuulosti paremmalta kuin laidoilla tai takana. Kun teltta on täyteen ammuttu, pelivaraa ei juuri ole, ja ehkäpä osittain sen vuoksi 070 Shaken keikasta ei saanut otetta – flegmaattinen meno ja kolkot soundit.
(JH)
