Gerard Way ja The Hormones
The Circus, Helsinki
5.2.2015
Kun Gerard Way nähtiin viimeksi Suomessa, vuosi oli 2011, Way esiintyi yleisölle My Chemical Romancen osana ja Hartwall-areena oli puoliksi täynnä. Pitkä ja MCR:n viimeiseksi jäänyt rundi päättyi Helsinkiin, ja kaksi vuotta myöhemmin yhtye hajosi.
Keikasta huokui tuolloin näin jälkikäteen ajatellen, että yhtyeen loppu oli alkanut. Keikka oli ihan hyvä, kappaleet kuulostivat ihan hyviltä.
My Chemical Romancen viimeiseksi viralliseksi albumiksi jäänyt Danger Days: The True Lives of the Fabulous Killjoys sai hyviä arvioita ja nousi Suomessakin listojen kärkikastiin, mutta jokin oli kadonnut. Vielä muutamaa vuotta aiemmin MCR oli maailman suurin stadionrockyhtye.
Nyt neljässä vuodessa on tapahtunut paljon.
The Circuksessa nähtiin täysin toisenlaisella energialla esiintyvä mies. Tälläkään kertaa keikkapaikka ei täyttynyt ääriään myöten, mutta pitää muistaa, että Gerard Wayn soolouran ei ole miehen omien sanojen mukaan tarkoituskaan olla pyroa ja ilotulitusta, vaan musiikkia ja sen intohimoista esittämistä.
Way sanoi Rumban haastattelussa viime vuoden lopussa, että nyt hän tekee musiikkia täysin omilla ehdoillaan sellaisista vaikutteista kuin haluaa ja niin paljon tai vähän kuin haluaa.
Brittipunk-pop-rock-vaikutteita rakastava Way ei enää ole osa My Chemical Romancen ympärille luotua koneistoa vaan ihannoimaansa musiikkia omin tavoin soveltava yksilö. Juuri tämä näkyy keikoilla, niin myös Helsingissä.
Wayn soolokeikat lipuvat räyhäämisestä pianojamitteluun sekä jopa groovemman puolen svengiin. Hesitant Alien -albumi on ilotulitus 1970–90-lukujen brittivaikutteita aina David Bowiesta Pulpiin, Suedeen, Oasikseen, Radioheadiin ja The Jesus and Mary Chainiin.
Way lomittelee kappaleidensa luomien tyylien seassa kuin kotonaan. Hän elehtii lavalla sellaisella itsevarmuudella, että haastatteluissa harmaan pipon alta kurkisteleva, ujoltakin vaikuttava Way on pelkästään muisto.
Way tarjoili illan aikana täysilaidallisen sooloalbuminsa kappaleita ja sälytti sekaan myös uuden Don’t Try -biisin encoressa. Herkäksi valokeilaballadiksi muotoutunut Piano Jam, myös Ambulance-nimellä tunnettu laulu kuullaan todennäköisesti myös uudella levyllä, jonka tekeminen on Wayn mukaan määrä alkaa lokakuussa.
Hesitant Alienista ja keikoista pystyy kuulemaan, että Way on erittäin hyvä säveltäjä. Hän ei pelkää rikkoa raja-aitoja, vaikka keikalla toki kuullaan myös mukaansatempaavia kertosäkeitä.
Aikojen alusta asti on ollut selvää, että Gerard Way osaa laulaa. Hänen äänensä on monimutkainen ja moneen tyyliin taipuva. Helsingissä aivan jokainen nuotti ei iskeytynyt sille tarkoitetulle paikalle, mutta rock-keikallahan tässä toisaalta ollaan.
Samaan aikaan, kun Way tuntuu vapautuneen, hänen keikkansakin ovat suoraviivaisempia kuin aiemmin. Nyt pääosassa on pelkästään musiikki. Joku voisi ajatella, että keikat ovat tylsistyneet sitten MCR:n aikojen. Tämä riippuu täysin siitä, miltä puolelta asiaa katsoo: lavasteiden vai itse musiikin.
Wayn kappaleet ja tyyli ovat niin kaukana entisistä bändiajoista, että MCR:stä muistuttavat keikoilla käytännössä enää satunnaiset Welcome to the Black Parade -hupparit sekä Waylle tunnusomaisesti lanteille hakeutuva käsi ja puolelta toiselle keinuva takalisto.
Way on kuullut usein uransa jatkamisen jälkeen kysymyksen, voisiko hän ajatella esittävänsä keikoilla My Chemical Romancen materiaalia. Minkä ihmeen takia hänen pitäisi, kun hänellä on levyllinen arvostelumenestyksiksi nousseita Gerard Way -kappaleita?
On turha verrata nykyistä Gerardia My Chemical Romancen keulakuvaan. Ne ovat kaksi eri asiaa. Ja hyvä niin.
Saara Tunturi
Kirjoittaja on nähnyt kuusi My Chemical Romancen ja kolme Gerard Wayn esiintymistä.
Mitä kuultiin:
The Bureau
Action Cat
Zero Zero
Millions
Juarez
Drugstore Perfume
Television All the Time (julkaistu vain Japanissa)
Piano Jam
Brother
Get the Gang Together
How It’s Going to Be
Maya the Psychic
No Shows
Snakedriver (The Jesus and Mary Chain cover)
Encore:
Don’t Try
Katso Jana Blomqvistin kuvagalleria keikalta:
