Ihmisen kokoista melua – Toiling Midgets Helsingissä

Jos rockmusiikin maailma pyörisi rationaalisesti, näiden herrojen pitäisi joko levätä haudoissaan tai soitella pari kokoluokkaa suuremmille saleille, kirjoittaa Jukka Hätinen.

05.08.2019

Toiling Midgets
4.8.2019
On the Rocks, Helsinki

Kaiken järjen mukaan tämän keikan ei olisi pitänyt tapahtua. Jos rockmusiikin maailma pyörisi rationaalisesti, näiden herrojen pitäisi joko levätä haudoissaan tai soitella pari kokoluokkaa suuremmille saleille.

Toiling Midgetsille jaettiin täyskäsi. Se jakoi kuvakortit vastaantulijoille, hukkasi muutaman ja unohti mikä peli olikaan kyseessä. Samalla se teki kuitenkin musiikkia, joka yhä tänä päivänä kuulostaa ainutlaatuiselta. Kappaleiden tempot ovat kävelemään opettelevalta taaperolta, kitarat kirkuvat ja jynkyttävät, harhainen laulu muuttaa grunge-solistit kuoropojiksi. Vastustamonta groovea ja riemastuttavaa melua.

Levydiilejä on hassattu, auttavaa kättä purtu. Päihteillä on todellakin ollut osuutta asiaan. Puolenkymmentä Midgetsiä on kuopattu. Jostain kumman syystä yhtye on edelleen kasassa 40 vuotta perustamisestaan.

Ja siinä he nyt olivat. Craig Gray ja Paul Hood, harmaa ja kalsea kitaroitaan hieman silmäpussien alapuolella roikottava kaksikko ja Toiling Midgetsin kantava voima, On the Rocksin piskuisen lavan laidoilla.

Kitaristikaksikon välissä seremoniaa johti Simon Bell bassoaan kolistellen, muutamassa biisissä laulaen ja hieman liian rockkonserttimaisesti yleisöä yllyttäen, ja nenänsä valkaisseiden ikämies-Midgetsien seesteisyydelle vastapainoksi sekavuutta rumpujensa takana, yllä ja alla tarjonnut Daniel Benjamin.

Aluksi haparoiden ja irtonaisesti nytkähdelleen keikan käännekohta nähtiin, kun Gray katkaisi kielen Les Paulistaan. Kielenvaihto-operaation ajan muut kolme Midgetsiä tunnelmoivat spontaanin oloisesti. Kun Grayn instrumentti oli saatu kuntoon, palaset loksahtelivat kohdalleen. Uudempaa tuotantoa oleva No Paul, No soi melankolisesti ja eeppisesti ja Sea of Unrest -debyyttialbumin pahaenteinen All the Girls Cry jyrisi vastustamattoman murskaavasti.

Toiling Midgets poistui lavalta kuin varkain – kun bändin soitto rullasi saumattomasti ja yleisö alkoi uppotua virran vietäväksi. Töks, se oli siinä. Erittäin epärockkonserttimaisesti siis. Bändi onnistui vakuuttamaan laskelmoimattomuudellaan jälleen kerran. Yhtye on inhimillinen kaikkine vikoineen ja niitä syleillen, ja se tekee siitä kuolemattoman.

Lisää luettavaa