Keikka-arvio: Potkiko Lapkon uusi materiaali Semifinalissa?

Alt.rock-trio veti piskuisen tuvan täyteen ja esitti pääasiassa vielä julkaisemattomia kappaleitaan.

Teksti: Feniks Willamo, kuva: David Black

Lapko
Semifinal
31.8.2011

Lapko taiteilee emoteinien suosikkibändin ja uskottavan rockryhmän välimaastossa. Bändi äänitti viimeisimmän A New Bohemia -albuminsa (2010) Amerikan maalla ja muutti soundiaan hieman moniulotteisempaan ja vaikeaselkoisempaan suuntaan. Samoja uria kulkevat myös Harjavallan vaihtoehtorock-ylpeyden uudet kappaleet, ainakin Semifinalin-keikan perusteella.

Kuulluista kymmennestä uutukaisesta oli silti vaikea muodostaa sen tarkempaa mielipidettä. Pienessä betonisessa salissa biisit puuroutuivat ja sanoista oli välillä vaikea saada selvää. Mutta sehän kuuluu rock ’n’ rolliin, jota Lapko todisti asenteellaan edustavansa. Vaikka bändi soitti keikan vähälukuiselle yleisölle puitteiltaan vaatimattomammassa paikassa, hoiti se homman kotiin sata lasissa.

Muutamat ensimmäiset kappaleet solahtivat aika lailla toisesta korvasta sisään ja toisesta samantien ulos. Tuttu Lapko-soundi oli kuultavissa, mutta biisit kuulostivat vielä hieman hajanaisilta.

Orkesterin vahvuutena ovat aina olleet tarttuvat ja voimmakkaat kertosäkeet. Kun Ville Malja lauloi erään uuden biisin kertosäkeessä ”Ice cream, flowers and pussy” voi todeta, ettei kertsikynä osoita vielä tylsistymisen merkkejä.

On ilo huomata, että ennen kuulemattomassa materiaalissa on läsnä jo viime albumilla kuultua skitsofreenisuutta. Täydestä kaahauksesta vaihdetaan helposti hauraampaan ilmaisuun. Lapkolla on myös ihmeellinen kyky saada samat vanhat sointukierrot kuulostamaan joka kerta erilaisilta.

Kymmenen biisin jälkeen Maljan aluksi mainitsemasta jännityksestä ei ollut enää merkkejä. Hetkeksi lavalta poistuttuaan ryhmä tarjoili maksavalle yleisölle vielä nipun tuttuja ralleja. Ensimmäiseltä levyltä peräisin oleva Kill, Fuck, Die tuntui olevan jo eri maailmasta kuin uudempi materiaali. Horse & Crow edustaa viime vuosien Lapko-parhaimmistoa ja oli livenäkin jylhä.

Erityismaininta on annettava Maljalle, joka osoitti olevansa edelleenkin äärimmäisen karismaattinen ja mielenkiintoinen keulahahmo. Keimailevasta herrasta on aina välittynyt jotakin outoa seksuaalisuutta, jota on vaikea pukea sanoiksi. Itsevarma heteromieskin voi hetkeksi hämmentyä miehen provokatiivisen esiintymisen edessä. (Näin kävi myös muuan reportterille vuoden 2010 Ilosaaressa, toim. huom.)

Juuri tässä pilee osa Lapkon viehätystä. Rytmiryhmä soittaa kivikasvoisena, mutta solisti poseeraa kitaran varessa, syljeskelee ilmaan ja venyttelee itseään eturivin tyttöjen edessä. Samalla Malja on kuitenkin hauska ja huomaavainen. Ei vittumainen, vaan sopivalla tavalla röyhkeä.