”Kevään vavisuttavimpia hetkiä elävän musiikin äärellä” – Pehmoaino Helsingissä

Alkuvuoden popkomeetta esiintyi ensimmäisellä omalla Helsingin-klubikeikallaan loppuunmyydyssä G Livelabissa.

09.06.2022

Pehmoaino
7.6.2022
G Livelab, Helsinki

Pehmoainon maaliskuussa ilmestynyt esikois-ep Kaukana kotoa kuulostaa paikoin siltä kuin Sanni kujertaisi PMMP:n rauhallisempia kappaleita ASMR-versioina. Paikka Vestan kevätkiertueen lämmittelijänä oli luonnolliselta tuntuva askelma hyperpop-curious sydänsuruindietä esittävälle Pehmoainolle.

Näin Pehmoainon maaliskuun lopussa Seinäjoen Rytmikorjaamolla edellä mainitulla kiertueella. Tavaramerkikseen muodostuneeseen valkoiseen mekkoon pukeutunut laulaja esiintyi Ilmari Turusen läppärin säestämänä ja keinuhevonen rekvisiittanaan. Miltei tuhat päätä vetävä sali meinasi nielaista Pehmoainon etenkin hermostuneesti naureskeltujen välispiikkien aikana. Setin päättänyt Suojelusenkeli yltyi useamman lauluraidan pauhuun, joka oli biisien väleissä päätään nostaneen epävarmuuden vastakohta.

Samoihin aikoihin ep:n kappale Haluun takas mun perhoset alkoi elää omaa elämäänsä Tiktokissa. Tänä rautalangasta väännetyn banaalin lyriikan ja puhki kuluneiden fraasien viljelyn aikana perhosten takaisin pyytäminen tuntui suorastaan virkistävän runolliselta, joten se meemiytyi tietenkin. Tiktokissa trendaavia kappaleita halutaan kuunnella myös kokonaisina, ja Haluun takas mun perhoset tekikin alkuvuoden päiväkohtaiset Spotify-ennätykset, nousi Suomen virallisen singlelistan kärkeen ja hinasi vanavedessään ep:n albumilistan ykköseksi.

Huhtikuun puolivälissä Pehmoaino esiintyi loppuunmyydylle Musiikkitalolle. Hän vieraili Iben konsertissa esittämässä Alienbaby-kappaleen räppärin kanssa, jonka jälkeen tarjosi illan isännälle Haluun takas mun perhoset -biisin mittaisen huilitauon. Listoja dominoinut hitti sai valtaisat suosionosoitukset, ja Pehmoaino oli Musiikkitalon lavan spottivalossa kuin eteerinen diiva.

Tiistaina Pehmoaino esiintyi ensimmäisellä aivan omalla Helsingin-keikallaan. G Livelab oli myyty loppuun ja kokoonpano laajentunut trioksi: mukana oli nyt myös sähkökitaraa soittanut Joona Mikael Moilanen.

Pehmoaino vakuutteli, että tulee muistamaan keikan ja paikalle saapuneet ikuisesti. Kappaleiden väleissä manifestoitunut jännitys oli edelleen käsinkosketeltavaa mutta tuntui että Pehmoaino on tullut sinuiksi asian kanssa: se oli vain yksi elementti hänen lavapresenssiään. Siitä esimerkkinä valloittavan uuden Sisko älä pelkää -biisin jälkeen tapahtuneet Macbook-tekniset ongelmat.

Seuraavan biisin tausta katkesi kuin seinään, mutta sormi ei mennyt suuhun. Pehmoaino ratkaisi tilanteen harjaamalla Stratocasteristaan Noitalinna huraan Pikkuveli-kappaleen sointuja ja lauloi lavan edustalla ilman mikrofonia, kunnes yleisö yhtyi ikoniseen kappaleeseen, joka oli paikalla olleille todennäköisesti tunnetumpi PMMP:n versiona. Tämä oli kevään vavisuttavimpia hetkiä elävän musiikin äärellä.

Se ei ollut ainut keikalla kuultu cover. Pehmoaino kertoi Indican Ikuisen virran olevan hänen kaikkien aikojen suosikkibiisi. Siitä kuultu versiointi ei oikein istunut linjaan muun materiaalin kanssa, kuten ei myöskään maaninen hyperpop-jungle-remix Kevät 22 -kappaleesta.

Ibe teki vastavierailun Pehmoainon keikalle ja kävi räppäämässä Alienbabyn säkeensä. Kaksikko jakaa fanikantansa, sillä keikan jälkeen kaverikuvaa Iben kanssa jonotettiin.

Pikkuveli-lainan ohella toinen konsertin vaikuttavimmista hetkistä oli hetki ennen Haluun takas mun perhoset -kappaletta. En muista, että olisin kokenut vastaavaa kollektiivista odottavaa hiljaisuutta yhdelläkään klubikeikalla, jolla ylipäätään on yleisöä.

Lisää luettavaa