Kommentti: Mikään vitun harmaa alue

Heini Strand kirjoittaa Tavastialla järjestetystä Suostumus 2018 -tukikeikasta.

Sofa Tavastian Dreamgirls-keikalla.
Helmi Padatsu

Henkilökohtainen on poliittista, kuten klisee kuuluu. Kliseen todistusvoima ilmenee nykyaikana esimerkiksi feminismin päivänpolttavuudessa tai kulttuurisen omimisen käsittelyssä. Musiikin saralla henkilökohtaisesta saa harvemmin kantaaottavaa vain vaikkapa heteroparisuhdetta ja sen iloja ja ongelmia käsittelevillä biiseillä. Henkilökohtaisesta tulee poliittista, kun näkymättömät asiat nimetään tai nostetaan esiin. Tai kun tutun aiheen näkökulma siirtyy pois taajaan toistetuista katsannoista.

Muusikon poliittisuus voi tarkoittaa keskustelua herättävien yhteiskunnallisten ilmiöiden tukemista tai jopa eduskuntavaaliehdokkaaksi asettumista. Tavastialla järjestetyt Suostumus 2018 -tukibileet olivat ulkoisilta puitteiltaan malliesimerkki kantaaottavasta keikkaillasta. Bileissä esiintyi artisteja musiikkikentän eri laidoilta genren, kokemuksen ja sukupolven suhteen, mukana muutama stand up -koomikkokin.

Suostumus 2018 on kansalaisaloite, joka tähtää raiskauslainsäädännön muuttamiseen suostumusperustaiseksi ja joka ylitti tänään kriittisen 50 000 allekirjoittajan rajan. Konsensus lakimuutosten tarpeellisuudesta tuntui Tavastialla täysin kyseenalaistamattomalta. Kuten Onni Boi lavalla lausui: ”Meille kaikille on ilmiselvää, että asioiden pitää muuttua. Toivon, että joku päivä ei enää tarvi puhua mistään vitun harmaasta alueesta vaan kyllä on kyllä ja ei on ei.”

Hyvän asian puolestahan voi artisti räpätä tai laulaa, vaikkei omista biiseistä mitään muutosta penäävää löytyisikään. Teeman tukeminen voi tiivistyä biisien lomassa ilmaistuun kehotukseen: ”allekirjoittakaa se aloite, se on tosi hyvä aloite”.

Onneksi on musiikkia ja artisteja, jotka ottavat kantaa muuallakin kuin välispiikeissä. Maija Vilkkumaa yhdisti illan aiheen omaan tuotantoonsa – tosin osoittaakseen eron niissä: ”Olen kirjoittanut paljon biisejä tytöistä ja naisista, jotka eivät mahdu heille osoitettuun lokeroon ja juoksevat karkuun ongelmia kohdatessaan. Täällä olevat eivät tee niin, vaan te kohtaatte ongelmat.”

Nuoremmalla sukupolvella on ongelmiin usein myös ratkaisuja tarjolla. Moni tukibileissä esiintyneistä räppäreistä edustavat uusia muutoksellisia musiikintekijöitä, jotka haastavat rakenteet paitsi biiseissään myös genressään yleisesti. Esimerkkeinä mainittakoon muun muassa lähisuhdeväkivaltaa lyriikoissaan ja dokumenttielokuvan myötä laajemminkin vastustava Mercedes Bentso sekä feminististä sanomaa uhkuva Sofa.

Bileiden loppupuolella esiintyneen Sofan biisit olivat selkeästi eniten tapahtuman teeman mukaisia. Ne kertovat jo lähtöjään itsemääräämisoikeudesta ja rajojen rikkomisesta. Biisit ovat ohjeellisia tavalla, joka tekee yleispätevät ”rakasta itseäsi, olet kaunis” -mantrat turhiksi. Henkilökohtainen on todellakin poliittista: ”Mä laitan just mitä haluun mun päälle / En tullu ketään varten oleen seksikäs tänne / Jos laitat mun fiidiin vittumaista kommenttii / Mä vastaan ykssarvisemojil” (Legginsit on housut).

Jotain on siis meneillään kantaaottavien teemailtojen ulkopuolellakin, musiikissa itsessään. Epäkohtien esiin nostamisen lisäksi artistit ovat valmiita esittämään myös ratkaisuja niihin. Ilta päättyi Sofan SonSonin ja FanFanin, F:n, Adikian, Mon-Salan, Nisan ja B.W.A:n esittämään Koskematon RMX -biisiin, joka oli tapahtuman juontaja Ronja Salmen sanoin ”kuin tehty tälle kampanjalle”. Ei kuitenkaan tarkoituksellisesti, vaan vain kuin. Ja se on mahtavaa.

– Heini Strand
Kirjoittajan suomalaisia naispuolisia räppäreitä käsittelevä teos Hyvä verse – Suomiräpin naiset (Into) ilmestyy tammikuussa 2019.