Onko värillä väliä suomiräpissä? Nalle Österman otti selvää!

Onko suomiräpissä eroa vai onko kaikki sitä yhtä ja samaa ”jou mään, mutafukka mutafukka”-osastoa? Nalle Österman kävi Suomen 93. itsenäisyyspäivän aattona kahdessa eri rap-tapahtumassa Helsingissä katsomassa Fintelligensiä sekä Notkeaa Rottaa ja selvittämässä, onko värillä väliä.

Teksti: Nalle Österman, kuvat: Punatukkainen pirulainen ja Nalle Österman

Rähinä Live 10
(Rähinä All Stars, Fintelligens, Cheek)
5.12.2010 Helsinki, Nosturi

”Tulin voittamaan, en anna minkään seisoo tiellä. Jippikayjei-hei-hei, sä tsiigaat voittajaa. Tulin voittamaan, en anna minkään seisoo tiellä. Jippikayjei-hei-hei, sä tsiigaat voittajaa.”

Kello on 22.23. Nosturin alakerta kaikuu Cheekin johdattamasta yhteislaulusta. Yhteislaulusta, joka raikuu kaksi kerrosta ylempänä. Tänään Nosturissa juhlitaan Rähinä-levy-yhtiön 10-vuotista taivalta.

Rähinä myy.

Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onnea Rähinä, paljon onnea vaan!

Tilaisuus on alkanut jo kello 20.00. Ennen Cheekiä Nosturin lavalle ovat nousseet Uniikki, Timo Pieni Huijaus, Brädi ja Puhuva Kone.

Rähinän 10v-bileiden aikataulu.

Ne ovat jääneet näkemättä. Se on Sonyn Play Station 3:n syytä. Olemme punatukkaisen pirulaisen kanssa turhaan yrittäneet saada parin tunnin ajan SingStaria ja sen uutta SuomiHitit-levyä toimimaan, jotta voisimme ensin harjoitella ja illalla laulaa muun juhlakansan kanssa Cheekin Jos mä olisin sä-biisiä ja Fintelligensin Mikä boogieta Nosturissa urku auki.

Kumpi meistä on Elastinen ja kumpi Iso-H? Sitä emme saa koskaan selville Sininen mikrofoni kun ei suostu toimimaan.

Sininen ja punainen, oikeisto ja vasemmisto, porvarit ja duunarit, mies ja nainen.

Jos haluaa, voi joku nähdä näissä mikrofoneissa puoluepoliittista symboliikkaa, toinen taas sukupuolten välisen eron: punainen toimii, sininen ei.

Tai sitten tämä kaikki on puhdasta sattumaa.

Jälleen kerran.

Kas kummaa, Suomen itsenäisyyspäivän aattona Helsingissä on tarjolla kaksi suomalaista rap-konserttia – Rähinän 10-vuotisbileet Nosturissa ja Monelt ne tulee-levyjulkkarit Virgin Oilissa. Tarkoittaako tämä nyt sitten sitä, että Nosturissa on porvaripentujen kokoontumisajot ja Virgin Oilissa kommarikakaroiden karkelot?

Mutta onko todella näin? Eikö työväen presidenttiehdokas, kansallisen kokoomuksen Sauli Niinistö todennut jo vuonna 2006 vastakkainasettelun ajan olevan ohi. Miten tämä pitäisi ymmärtää? Että koko suomalainen rap-skene on yhtä suurta perhettä? Onko karkeloissa mitään eroa? Eikö kaikki suomiräppi ole ihan samanlaista?

Jou mään, mutafukka mutafukka!! Jou jou jou!!!

Tuo kaveri tuossa vasemmalla on Elastinen ja oikealla Iso H.

”Silloin kun minä olin pikkutyttö, luulin että räppi oli hyvää musaa. Silloin olin kuullut vain Coolion Gangsta’s Paradisen ja kuvitellut räpin olevan hienoa musiikkia. Myöhemmin selvisi Internetin hakurobotin avulla, että se oli Stevie Wonderin hitti jo 1970-luvulta”, punatukkainen pirulainen kertoo minulle matkalla Nosturiin.

Silloin kun minä olin vielä juoppo heviretku, oli suomiräp todennäköisesti paskinta ikinä. Tai kaikki räp-musiikki.

Kaikki muuttui eräänä päivänä Kontulassa.

Tuona kauniina elokuisena lauantai-iltapäivänä Kontulan Kelkkapuistossa Nalle Östermanin elämä sai täysin uuden käänteen ja merkityksen.

Tuona kauniina elokuisena iltapäivänä Nalle Österman alkoi digata suomalaista rap-musiikkia!

Halleluja!

Mikä ihme! It’s a miracle! Se on ihme! Ihmeiden aika ei ole ohi!

Jos Eppu Normaalin erään levyn nimi on Kahdeksas ihme, on tämä sitten se yhdeksäs!

Halleluja!

Tämä oli päivä, jolloin Nalle Österman näki Notkea Rotta-yhtyeen Kontulan Kelkkapuistossa – ja valaistui. Vuosi taisi olla 2004 – tai sitten ei. Tuossa samaisessa kelkkapuistossa, jossa 5-6-vuotiaana laskettiin pulkalla mäkeä alas leikkipuiston kavereiden kanssa ja huudettiin ”äääääääääääääääää”.

Tuo kaveri tuossa vasemmalla on Notkea Rotta ja oikealla Rautaperse.

Nyt 25 vuotta myöhemmin juodaan kaljaa salaa Kelkkapuistossa, katsellaan Notkeaa Rottaa ja huudetaan ”äääääääääääääääää”.

Sattumaako?

Tätäkin on kehitys.

Sen ansiosta, että joku afroamerikkalainen musta mies joskus jossakin keksi räp-musiikin aikoinaan, voi kontulalainen suomenruotsalainen valaistua omilla kotikulmillaan muutama vuosikymmen myöhemmin.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Jossakin vaiheessa räp-noviisi oppi myös tajuamaan, että suomiräpissä on eroa. Että Notkea Rotta ei ole sama kuin Fintelligens, että Steen1 ei ole sama kuin Cheek, että Rähinä ei ole sama kuin Monsp.

Mutta kun Suomen seuraavaksi presidentiksikin ennustettu Sauli Niinistö on kertonut meille vastakkainasettelun ajan olevan ohi, niin pakkohan se on uskoa.

Tunnelma Nosturissa on katossa! Cheek näyttää kovin hengästyneeltä ja hikiseltä. Yleisössä on paljon nuoria kauniita naisia, jotka ovat käyneet kampaajalla, ostaneet kauniin juhlamekon ja laittautuneet tuntitolkulla peilin edessä. Jokin päivä joku näistä kauniista nuorista naisista on varmasti Benin tallin uusi poliittinen komeetta – tai ehkäpä jopa chättijuontaja, BB-bimbo tai malli mainoskuvastossa!

Nosturi on loppuunmyyty. Tosin takanamme pari vanhempaa herrasmiestä tiedustelemassa lippuja. Heillä näyttää flaksi käyvän. Ainakin lippujen suhteen. Liput Nosturiin maksavat 18 euroa. Milläköhän asialla he mahtavat olla täällä? He eivät näytä räp-musiikin kuluttajilta.

Toisaalta, mistä minä tiedän Rähinä-iltojen asiakaskunnasta, kun en ole aiemmin niissä käynyt. Eihän minulle ole tutut kuin Simosen viuhahtelut Notkean Rotan keikoilla ja Steen1:n höyryiset esiintymiset Itäkeskuksen East Clubilla. No, näinhän toisaalta myös Raptorin esiintymässä Sedulassa wappuna 2010.

Kädet nousivat ilmaan Nosturissa. Rukiver!

Nosturi on tukossa. En muista koskaan nähneeni näin paljon ihmisiä Telakkakadun nuorisomusiikkipyhätössä. Täällä on pakko olla ainakin 1000 ihmistä. Tai mistä sen tietää. Baaritiskillä saa jonottaa juomia ainakin kymmenen minuuttia. Kaksi kaunista nuorta naista pyytävät ojentamaan pillejä. Heillä on kauniit mekot, kauniit kampaukset ja kaunis silmämeikki.

He eivät itse yletä.

Olen herrasmies ja ojennan neideille kaksi mustaa pilliä.

”Kiitos”, toinen neideistä niiaa.

Ole hyvä.

Tuolla kaksi Nosturin punaiseen Sisu-paitaan pukeutunutta järjestyksenvalvojaa selvittävät jonkinlaista riitaa. Tulilinjalla on yksi nuori poika, jota tukemassa on pojan kaksi miespuolista kaveria. Nuori nainen selittää korkeasti kimittävällä äänellä punapaitaisille järjestysmiehille jotakin. Tukenaan tällä naisella on kolme ystävätärtään.

3-2, peli päättyy varmasti naisten voittoon.

Missä voin lyödä vetoa?

Miksi tällaista pitäisi edes pohtia, kun lavalle on noussut Fintelligens!

Elastinen heiluttelee käsiään edestakaisin onnellinen virne suupielestä suupieleen kasvoillaan. Aurinkolaseihin sonnustautunut Iso-H on tuimempi.

Elastinen virnisteli onnellisen näköisenä Nosturissa.

Jou mään, mutafukka mutafukka!! Jou jou jou!!!

”Kellareiden kasvatit, Fintelligenssi. Toiset MC:t kalpenee kun meitsit rimmaa. Pääkaupungin kellareista meitsit hyökkää, Elastinen ja Iso-H, kädet ilmaan.”

Kädet nousevat ilmaan.

”Me tehdään sitä mitä tehään, jos et diggaa mitä väliä, meitsit ei tippaakaan mielipiteistä välitä, en ennen antanu jengin kuulla mun riimei kun joskus välillä, nykyään päivittäin mä pistän mikkiin rähinää. Ja kun rokkijätkät lehdes räppilevyi arvostelee: Ei noin saa tehdä. Mut meitsit tekee edelleen.”

Terveiset rokkitoimittajille. Eihän rokkitoimittaja voi räppiä arvostella, vituiksihan sen on pakko mennä.

”Sori jos meil on tavallistakin rennompi ja hauskempi meno tääl laval, mut tää on meidän vika keikka tänä vuonna. Mä tiedän et tääl on paljon jengii joka on nähnyt meidät tänäkin vuonna monet kerrat, mut tääl Nosturis on meillä ollut aina paras meno!”, Elastinen messuaa.

JEEEEEEEEEEEEEEE!

Pakkohan minunkin on yhtyä huutoon.

Seuraava biisi on tuttu niiltä kanavilta, jotka ovat olleet auki silloin kun pako ei ole ollut optio.

”Mul on niin loistava meno et tarvin aurinkolasit, vaik yö ja päivä menee täs vauhdis sekasi. Risukasassaki häikäsee, ainoastaan näin näkee. Mä turhat säteet blokkasin. Mua häikäsee, eikä siihen eroo yö ja päivä tee. En pääse eroon näistä sato tai paisto.”

Hetkinen, tuossa tarinassa on jotakin oudon tuttua symboliikkaa. Tuo tekstinpätkä tuo oudolla tavalla eräitä suomalaisia ja kalliolaisia rokkareita mieleen.

Njääh, tuskin.

(Tuskin tuossa kappaleessa ainakaan lauletaan Cantry D.D. Kingistä, joka on pelannut korttinsa niin hyvin, että Helsingin kaupungin Sosiaalivirasto kustantaa jopa miehen aurinkolasit! Tai 69 Eyesin solistista Jyrki 69:stä, jolla on yleensä aurinkolasit julkisissa tiloissa esiintyessään. Tosin harvempi tietää, että nuo lasit ovat vahvuuksilla varustetut, sillä rocktähdeltä näyttäisi vähän hoopolta kantaa tavallisia silmälaseja näkökykynsä parantamiseksi. Tai tuskin Elastinen ja Iso-H ainakaan tuntevat Spihasta ja Sonic Rootsista tuttua Henry Lee Rootsia, jonka yleensä näkee Kalliossa aurinkolasit silmillään – sato taikka paisto.)

”Tää on meidän eka hitti, mitä tästä on, joku ykstoista vuotta aikaa!”

JEE! Kädet lavalla ja yleisössä tekevät hassuja liikkeitä. Ne nousevat ilmaan ja mutkalle. Ne heiluvat hienosti ja näyttävästi.

Jou mään, mutafukka mutafukka!! Jou jou jou!!!

”Tilauksesta niinkuin taksi, me valloitetaan galaxi, sanot itseäs parhaaksi, me pannaa paremmaksi.”

Kylläpä nuo räppärit ovat sitten omahyväisiä.

”Joo! Tie auki on, sanavarasto rajaton, riimivirta loputon, taatusti voittamaton, joo! Isketään televisioon ja radioon, lavalle tai studioon, purkitetaan audioo.”

Eräs Helsingin kaupungin Sosiaaliviraston sponsoroima artisti olisi jo vuosia sitten päässyt työstämään audioo kaupungin laskuun, mutta toistaiseksi kyseinen taiteilija ei ole päässyt pois Kalliosta. Ymmärtäähän sen. Näkihän sen jo Calamari Union-elokuvassa, miten moisessa voi pahimmillaan käydä.

”Mitään muuta ei oo Suomen skene näin kauaa odottanutkaan, kun me päästään vauhtiin, ei pysäytä hätäjarrutkaan!”

Koen ymmärtäväni Rähinän sanoman täydellisesti! Tässähän on positiivinen sanoma! Nyt mennään ilon kautta! Kaikki ovat tulleet Nosturiin voittamaan, eivätkä anna minkään seisoa tiellä! Nämä kaikki ihmiset täällä Nosturissa ovat tulevaisuuden tekijöitä, voittajia! Kun me päästään vauhtiin, ei pysäytä hätäjarrutkaan! Tänään ei huomista murehdita!

Ei siis ihme, että Elastinen on päätynyt tekemään yhteistyötä Lauri Tähkän kanssa!

”Hoida homma Hoo, mä hoidan mä hoidan. Hoida homma Ela, mä hoidan mä hoidan. Hoida homma joo, mä hoidan mä hoidan. Joka päivä, koko päivä, mä hoidan.”

Jotenkin tästä tekstinpätkästä tulee mieleen eräs yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka lupasi aina hoitaa homman. Jostain syystä hommat jäivät kuitenkin useimmiten hoitamatta.

Tämä on taiteellinen valokuva Fintelligens-yhtyeestä.

Seuraavaksi Elastinen ja Iso-H haluavat räpätä urheilusta ja lätkästä.

”Meil on ollu kaikenlaisii hittei, kesähittei ja syyshittei. Mut sit meil on ollu myös talvihitti!”

Vitun kova! Elastinen heiluttelee käsiään edestakaisin onnellinen virne suupielestä suupieleen kasvoillaan. Aurinkolaseihin sonnustautunut Iso-H on tuimempi.

”Tahdonvoimaa! Tahdon voittaa! Laitan kaiken peliin, kävi miten kävi, nyt on pakko tsemaa, en aio hävii.”

Minäkin haluan tahdonvoimaa, en aio hävii. Niin tahtoo yleisöstä moni muukin jengin reaktioiden perusteella.

”Nyt pitää tsekkaa kummal on parempi meno! Mikä meno alakerras?”

JEEEEEEEEEEEEE!!

”Mikä meno känniosastol yläkerras?”

Jeeeeeeeeeeeee!!

”Mikä meno alakerras?”

JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE!!

”Alakerras näyttäis olevan kovempi meno”, Iso-H tokaisee.

”Mitä muijat, mikä boogie? Hyvältä näyttää niinku kuuluuki. Mitä äijät, mikä boogie? Mä oon messis mitä ikin tapahtuuki.”

Yhteislaulu raikaa Nosturissa. Vuoden 2010 suomiräp-hitti on tässä. Anteexi, ei tämä ole enää edes räppiä, tämä on jo suomirock-klassikko. Eikä edes rock-klassikko vaan ikivihreä. Samaa kaliiberia kuin Jukka Kuoppamäen Sininen ja valkoinen, Lasse Mårtensonin Myrskyluodon Maija tai Maamme-laulu!

”Mitä muijat, mikä boogie? Hyvältä näyttää niinku kuuluuki. Nyt on kunnossa puitteet ja muuvssit, ja mul on taskut täyn käteist! Mitä äijät, mikä boogie? Mä oon messis mitä ikin tapahtuuki. Se on varma, et tänää lähtee. Ne ei pysty pysäyttää meit.”

Tänää lähtee! Ja veronpalautuksia 834 egee! Ne ei pysty pysäyttää meit!

Rähinä-posse ottaa lavan haltuun Fintelligensin jälkeen. Mutta miltä se enää tuntuisi Maamme-laulun jälkeen?

Kädet nousivat ilmaan myös Rähinä-possen aikana.

Alakerrassa narikassa virkavalta on selvittämässä klubissa tai sen ulkopuolella tapahtunutta pahoinpitelyä.

Kello on 23.14.

Poliisit ovat pukeutuneet tummansiniseen haalariasuun.


Monelt Ne Tulee II –levyjulkkarit
(Notkea Rotta, SuperJanne, Davo, OG Ikonen)
5.12.2010 Helsinki, Virgin Oil Co.

Virgin Oiliin on kymmenien metrien jono. Sisällä on jo huomattavasti väljempää. Kello on 23.27. 0,4 desilitran vihreä keskiolut maksaa Virginin yläkerrassa tasan viisi euroa muovituopissa annosteltuna.

Katselen ympärilleni.

Virgin Oilin miksauspöydällä lojui "Monelt ne tulee II"-tapahtuman aikataulu.

Tunnelma Virginissä on huomattavasti angstisempi ja ahdistavampi kuin Nosturissa. Näyttäisi siltä, että Virginin asiakaskunta ei olisi tänä iltana puunannut itseään tuntitolkulla peilin edessä, käynyt kampaajalla ja vetänyt ykkösiä niskaan. Pikemminkin näyttää siltä, että täällä kauneudenhoito on hoidettu hyvien nousukännien ja pohjien sekä savujen kautta. Virginissä eivät tänä iltana esiinny Rähinän posse, nämä artistit levyttävät etupäässä Monsp- ja 3rd Rail Music-levy-yhtiöille.

Jossakin päin salia käryää näemmä kannabis.

Tällä välin kuopiolaistaustainen OG Ikonen on noussut lavalle taustalaulajan kera. OG ei tule Otto Grundströmistä, vaan Original Gangstasta. Ikosen teksteissä eivät vilise tarinat voittajista ja käteisestä. Näissä riimeissä räpätään käteisen puutteesta, mielialalääkkeistä, työttömyydestä, rikollisuudesta, pilvenpoltosta ja lohduttomuudesta.

OG Ikosella oli lohduton sanoma.

Nämä riimit kumpuavat siitä tuskasta, mitä joku kokee, kun elämä on jakanut huonommat kortit kerta toisensa jälkeen. Kun voittajat repivät potin pöydältä kerta toisensa jälkeen naureskellen, poistuu häviäjä paikalta vuodattamaan elämäntuskaansa paperille, jonka voi myöhemmin esittää vaikkapa Virgin Oilissa samanhenkisille ja samanmielisille aateveljille.

Vanha tuttu tulee Virgin Oilin portaissa vastaan. Hänen kasvojaan koristaa nenän juuresta silmäkulman ulottuva tuoreen näköinen arpi. Näyttäisi puukon tai veitsen aiheuttamalta.

Tämä ei ole leikkiä – tämä on täyttä totta.

"Hyvä veli, osta hyvä levy!"

Täällä ovat pojat varjoisilta kujilta. Tämä on suomiräpin pimeä puoli. Tämä on se jengi, jonka selkänahasta yhteiskunta repii säästönsä ensimmäiseksi, kun keinottelijoiden kusettama maa pitää laittaa säästökuurille.

Kun Paleface onnistuu pukemaan suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tämänhetkisen tuskan ja ahdistuksen sanoiksi luomalla lakonisen kappaleen Helsingistä, josta tehtiin Shangri-La – saaden sen myötä kutsun juhlimaan Suomen itsenäisyyttä presidentti Tarja Halosen emännöimiin itsenäisyyspäivänjuhliin – on Virgin Oilissa se porukka, jolle ainoa tutuksi tuleva linna Helsingissä on Sörnäisten vankila muurien sisäpuolelta katsottuna.

Se porukka, jonka ainoaksi keinoksi yhteiskunnan jatkuvan vyön kiristämisen seurauksena jää elannon hankkiminen laittomin keinoin. Oli se sitten vaikka viherkasvien kasvattaminen loistelamppujen alla ja niistä kasvaneiden luonnon antimien myyminen eteenpäin tai muut vielä arveluttavammat keinot.

Kun mietin näitä kavereita, tulen surulliseksi. Jossakin perustetaan virkamiestyöryhmiä, joka pohtii Suomi-brändiä maailmalla. Sitten kun tähän toimintaan on uhrattu satoja, tuhansia, satojatuhansia ja miljoonia euroja, tulee joku sliipattu pukumies kertomaan, kuinka Suomi-brändiä kirkastavat sauna, sisu ja salmiakki!

Helvetin hyvä! Suomi nousuun! Saunaa, sisua ja salmiakkia kansalle! Otetaan vielä huikka kossua, sillä se lämmittää talvipakkasilla! Käristetään nuotiossa vielä pätkä HK:n sinistä, niin saavat ulkomaalaiset vielä kunnon suomalaista ruokaa!

On lottovoitto syntyä Suomeen!

Kyllä nyt varmasti kaikki ulkomaalaiset tajuavat tämän brändäyksen myötä, millainen lottovoitto on syntyä Suomeen!

Tai mitä nyt Suomesta on enää jäljellä, kun maa on myyty ulkomaisille sijoittajille, pankeille ja eläkerahastoille.

Samalla katselen, kuinka sadat, tuhannet, sadattuhannet ja miljoonat suomalaiset eivät saavuta edes sitä kolmea tonnia kuussa, jonka SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen on määritellyt suomalaiseksi köyhyysrajaksi.

Kun moni Virgin Oilin juhlasalissa joutuu elämään 300 eurolla kuukaudessa, ollaan kestämättömässä tilanteessa. Mitkään virkamieskomiteat eivät pelasta Suomi-brändiä tai kirkasta suomikuvaa, jos yhteiskunta jättää kansalaisensa oman onnensa nojaan

Juoma maistui eturiville Virgin Oilissa.

1900-luvulla keitettiin pontikkaa metsissä, 2000-luvulla kasvatetaan kannabista pienissä yksiöissä. Nuoremmat diilaavat voitolla lääkkeitä, jotka lääkärit ovat heille määränneet mielialaongelmiinsa. Vanhemmat asunnottomat rappioalkoholistit ovat valmiita jopa rikoksiin, jotta saisivat katon päänsä päälle ankaran talven yli.

Tuttuja juttuja.

Monen Virgin Oilissa tänä iltana iltaansa viettävän nuoren tulevaisuus näyttää lohduttomalta. Näiden kavereiden tuskasta räppää OG Ikonen.

Seuraavaksi lavalle pitäisi astella Davo. Myöhemmin paljastuu, että nämä kaksi miestä ovatkin Adebizi sekä Pikkupiru. Heidänkin tarinoissaan vilisevät Xanorit, pössyt ja muut mielialaan vaikuttavat substanssit. Ihmekös tuo. Jos elämä vituttaa ja potkii päähän, on ainoa tapa päästä siitä hetkeksi pois vetämällä nuppi jotenkin turvoksiin. Olla pihalla kuin lumiukko.

Lavalla ovat Adebizi ja Pikkupiru. Mutta kumpi on kumpi?

Irtaudu arjesta, pilviveikon koneessa.

Jossakin päin salia käryää näemmä kannabis.

Sali on alkanut täyttyä. Vielä ei Virgin Oil ole kuitenkaan loppuunmyyty, vaikka liput maksavat vain puolet Nosturin hinnasta, 10 euroa.

Pakko tähän ahdistukseen on vetäistä lisää kaljaa. Mutta mitä vittua? Kun yläkerrassa neljän desilitran vihreä keskioluttuoppi maksoi tasan femman, on sen hinta alakerrassa yhtäkkiä 5,44 euroa.

Kahden kerroksen väkeä, totta tosiaan.

Epämääräiseltä hiipparilta näyttävä Superjanne on tällä välin noussut estradille. Hänen riimittelynsä on aika haipakkaa, mutta se näyttää uppoavan yleisöön. Sekä erityisesti eturiviin, joka on täyttynyt toinen toistaan kauniimmista nuorista naisista.

”Mut tsekkaa nyt noita. Nosturissa naisilla oli täydelliset kampaukset ja leikkaukset, noi eturivin mimmit ovat vain vetäisset harjalla tukan suoraksi ja sutaisseet lakkaa nopeasti päälle”, punatukkainen pirulainen kuiskaa korvaani.

Tämä epäilyttävän näköinen hiippari lavalla on Superjanne.

Kumpaa me edustamme punatukkaisen pirulaisen kanssa?

Emme kumpaakaan.

Pirulaisella on pannumyssy päässä, itselläni hattu.

”Mä olin viikko sitten broidin kanssa Maltalla. Siellä oli lämmin. Sit kun mä tulin tänne, alkoi taas vituttaan. Siellä oli niin kaunista ja lämmintä, täällä niin kylmää ja rumaa. Siellä on yli 600 vuotta vanhoja rakennuksia, jotka on vielä ihan täydellisessä kunnossa. Täällä mestat ovat paskana jo parin vuoden jälkeen”, Superjanne tarinoi.

On lottovoitto syntyä Suomeen. Jossakin päin salia käryää näemmä kannabis.

”Hei, mä haluaisin esittää teille vähän soulia, diggaattekste soulia, haluuttekste kuulla soulia?”, Superjanne tiedustelee arviolta 600-päiseltä yleisöltä.

Kuvio etenee tutun protokollan mukaan.

”Hei, otetaan yhdessä laina, että voidaan olla yhdessä aina”, Superjanne fiilistelee.

Tuttu keskiluokkainen kuvio. Rakkauslaulu. Poika tapaa tytön, tyttö tapaa pojan. He tutustuvat. He rakastuvat. He hankkivat asunnon, menevät naimisiin, saavat kaksi lasta ja elävät onnellisina elämänsä loppuun asti.

Mutta päteekö se enää tänä päivänä? Kun yksi saa lainan, joutuu toinen turvautumaan pikavippiin. Näin ne rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.

”Näitsä Tehis-Ottoa?”, tupakalla käynyt punatukkainen pirulainen kysyy.

En nähnyt. Kohta näen. Tehis-Otto on näemmä saapunut ystävän kanssa katsomaan Notkeaa Rottaa.

Vain Notkeaa Rottaa.

”Haistatsä tän kannabiksen käryn?”, joku yleisössäkin havahtuu.

Kyllä, jossakin päin salia käryää näemmä kannabis.

Siitä muistuu mieleen tarina, jonka Him-yhtyeen solisti Ville Valo kertoi aikoinaan Englannista.

”Jos mä poltan Englannissa röökiä lavalla, saan 2000 punnan sakot. Jos polttaisin pilveä, selviäisin viidellä kympillä.”

Onko maailma seonnut lopullisesti?

Notkea Rotta on Suomen Beastie Boys. Heviä, hip-hoppia ja hölmöilyä yhdistelevä rykmentti Itä-Helsingistä, joka osaa leikitellä riimeillä ja parodioida gangsta-angstia. Onko Notkealla Rotalla sitten sanomaa? Ehkä ei, mutta ainakin Notkea Rotta esiintyi nelisen vuotta sitten Vasemmistoliiton nykyisen puheenjohtajan Paavo Arhinmäen ”Paavo Arhinmäki Eduskuntaan!”-bileissä Helsingin Itäkeskuksen Fantasy Clubissa perjantaina 16. maaliskuuta 2007.

Notkea Rotta on Suomen Beastie Boys.

Voidaan siis ehkä olettaa, että Notkean Rotan jäsenet ovat Arhinmäen kannattajia ja äänestäjiä.

Tällä kertaa Notkea Rotta ei kuitenkaan esiinny Liekehtivät Torsionit-yhtyeensä kera – johon ovat kuuluneet muun muassa Waltarista ja Ensiferumista tuttu Janne ”Teltta” Parviainen, L.A.M.F.:in kitaristi Stone sekä Defusen ja Lovestonen basisti Tero Karjalainen – vaan lavalle astelevat ainoastaan rykmentin räppärit, Notkea Rotta ja Rautaperse, MC:n kera.

Homma toimii – mutta niinhän se on Notkiksella toiminut yleensä aina.

”Mä en saa tästä otetta, koska tässä ei ole mitään sanomaa”, punatukkainen pirulainen kuiskaa korvaani. Henkilö, joka kuulee Notkeaa Rottaa nyt ensimmäisen kerran.

Totta tosiaan, eihän kappaleissa kuten Maailma on rotta, Rautis tulee ota koppi tai Pöhinää ole juurikaan sanomaa. Mutta ehkei sitä aina tarvitse olla. Ehkä Notkean Rotan tehtävänä onkin tarjota edes hetkellinen apu ja pakokeino niille, joita elämä ahdistaa ja potkii päivittäin päähän.

Yleisöllä on kädet pystyssä. Se eläytyy voimakkaasti. Notkis ja Rautis pomppivat lavalla. Pari nuorta kundia yleisöstä nousee lavalle, sukeltaen lavalta takaisin yleisön sekaan.

”Katso, millainen rekkamiehen hymy tolla on”, joku hörähtää.

Totta tosiaan, Sepulturan t-paitaan, mustiin reisitaskushortseihin ja rottanenään sonnustautuneen Notkean Rotan takapuoli vilkkuu melko iloisesti. Yritän ottaa siitä kuvan ilahduttaakseni Rumbablogin lukijoita.

Notkea Rotta ja rekkamiehen hymy.

Rekkamiehen hymy – miten iloinen asia!

Jossakin välissä Rautaperse on käynyt lavan takana pukeutumassa siniseen poliisihaalariin. Kasvoilleen hän on vetänyt sian naamion.

Yleisö hurraa.

Tässä sitä sanomaa nyt sitten on.

Jossakin päin salia käryää näemmä kannabis.

On aika poistua. Lavalle on noussut nuori mies mustassa nahkatakissa aurinkolasit kasvoillaan. Hän muistuttaa etäisesti entistä nuorisoidolia Pikku G:tä. Ilmeisesti hän on kuitenkin Monspin rap-artisti Pyhimys.

Mitäköhän Pikku G:lle kuuluu nykyään? Missäköhän hän on? Kumpaan jengiin hän kuuluu nykyään – sinisiin vai punaisiin?

Tosin vielä muutama vuosi sitten hän oli melko vihreä.

Yhdessä asiassa Sauli Niinistö on oikeassa: vastakkainasettelun aika on ohi. Ainakin musiikkialalla.

Me kaikki olemme samassa veneessä Suomessa, niin räppärit kuin rokkarit, niin Monspin kuin Rähinän artistien diggarit. Meitä kaikkia suomalaisia viedään kuin litran mittaa erilaisten hämärien liikemiesten, keinottelijoiden ja muiden koijareiden toimesta.

Musiikkialalla se tarkoittaa sitä, että kun levyjä voidaan kuunnella ilmaiseksi netissä, kuka niitä enää haluaa ostaa? Ja jos niitä ei kukaan enää osta, kuka niitä tekee? Ja kenen huvittaa tehdä enää uutta musaa, jos kukaan ei kuuntele?

Jos puu kaatuu metsässä, eikä kukaan kuule, lähteekö siitä ääni?

Jotkut veijarit päättivät silti ilahduttaa suomiräpin ystäviä tekemällä Monelt ne tulee II-kokoelmalevyn ja järjestää levyn julkaisun kunniaksi keikan. Päätän investoida levyyn myyjän pyytämän kympin – vielä kun voin.

"Monelt ne tulee II", kympin levy.

Puusta on tämäkin paperi tehty, jolle ihminen on antanut arvon.

Kun yhä suurempi kansanosa Suomessa pohtii, mistä rahat ruokaan, ei tee mieli enää laulaa voittajista tai häviäjistä – saati ostaa levyjä tai käydä keikoilla.

Musiikinhan voi kuunnella ilmaiseksi Spotifystä ja keikat katsoa YouTubesta.

Kapakat tyhjentyvät ja bisnekset painuvat alas, jos kenelläkään ei ole enää halua ja varaa maksaa alati nousevia hintoja samalla, kun palkkoja ja sosiaaliturvaa halutaan laskea.

Joku sanoi joskus, että musiikkia ja politiikkaa ei pitäisi sotkea keskenään. No, jos musiikki on osa elämää ja politiikka samaten, eikö musiikki ole silloin myös osa politiikkaa?

En tiedä. En todellakaan tiedä.

Voiko tässä kohta tehdä enää muuta kuin ottaa akustisen kitaran käteensä ja mennä Virgin Oilin ja Stockmannin väliin Kolmen sepän patsaalle lauleskelemaan, miten me teimme Helsingistä Shangri-Lan. Päivän päätteeksi voidaan sitten laskea hatun pohjalla lilluvat roposet.

Ehkä sillä saisi ostettua HK:n sinisen ja vähän salmiakkia.

Mikä arvo rahalla on, jos sillä ei ole enää mitään arvoa?

Kun Lauri Tähkäkin on päättänyt viettää sapattivapaata, on sekin yhteislaulu vaiennut, missä lauletaan, että ”tänään ei huomista murehdita”.

Onko tuo viesti jo aikansa elänyt?

Pitäisikö meidän murehtia huomista jo tänään?

Huomenna voi olla jo liian myöhäistä.

Kello on 2.23.

Virgin Oilin portailla makaa nuori kundi käsiraudoissa kahden järjestysmiehen ympäröimänä. Hieman päihtynyt satunnainen ohikulkija tiedustelee järjestysmiehiltä, mitä tuo kaveri on oikein tehnyt. Onko hänen ihmisarvolleen sopivaa pitää häntä kylmissään maassa tuollaisessa asennossa?

Emme jää seuraamaan tämän arjen draaman kehittymistä. Päätän vilkaista ohimennen vielä kerran tuota nuorukaista.

Tuon lumessa makaavan nuoren miehen kasvot näyttävät sinertävän ja punertavan.