Mika Vainion festivaalikeikoissa oli yksi perustavanlaatuinen ongelma. Niiden jälkeen oli vaikea keskittyä saati innostua enää mistään mitä loppuillalla oli tarjottavaa.
Minimalistisen ja kokeellisen elektronisen musiikin mestari vangitsi huomion pettämättömällä estetiikan- ja dynamiikantajullaan sekä määräävällä ääneenpaineella. Kun Vainion esiintymisestä poistui takaisin iloisen puheensorinan ja värikkään festarikansan pariin, tuntui olo pöllämystyneeltä ja täysin ulkopuoliselta. Vainion katarttinen ja toismaailmallinen äänitaide kun olisi ollut marginaalissa myös Sidewaysin kaltaisella vaihtoehtomusiikin festivaalilla.
Siellä hänen oli myös määrä esiintyä. Mika Vainio kuoli tapaturmaisesti kaksi kuukautta ennen festivaalia 53-vuotiaana.
Vainiota muistettiin Sidewaysissa ystäviensä ja yhteistyökumppaneidensa Ilpo Väisäsen ja Jimi Tenorin johdolla.
Tribuuttikonsertti alkoi lähes uskonnollisissa merkeissä. Vakavakasvoinen kaksikko nousi lavalle ja alkoi etsiä Vainiota instrumenteistaan. Suosiotaan osoittanut yleisö hiljentyi Tenorin kutoessa rytmiä ja Väisäsen takoessa gongia niin että teline oli kaatua.
Dramaattisen alun jälkeen kävi selväksi, etteivät Väisänen ja Tenor olleet tulleet synkistelemään – vaikka Vainion materiaali toki senkin olisi oikeuttanut.
Äänenpaineen kasvaessa Vainion musiikista tutut elementit Pan Sonic -päivistä Konstellaatioon alkoivat loksahdella paikalleen ja Väisänen ja Tenor käyttivät niitä alustana omien hienovaraisten muistokirjoitusten jättämiseen. Jopa yllättävän tanssittavaksi äityneet rytmit jytisivät iloa tapahtuman haikeasta luonteesta huolimatta.
Konsertin jälkeen olo ei ollut pöllämystynyt ja ulkopuolinen, kuten Vainion esiintymisten jälkeen, vaan liikuttunut, onnellinen ja vastaanottavainen.
