The Kooks villitsi Lontoon Brixton Academyssä

Brightonilaisyhtye The Kooks on nyt kuumaa kamaa kotimaassaan Englannissa. Vuonna 2003 perustettu ja vain kolmen kuukauden puurtamisen jälkeen Virgin Recordsille kiinnitetty yhtye hurmasi tiistaisella keikallaan sekä maanmiehensä että Rumban skribentin.

The Kooks
O2 Academy Brixton, Lontoo
11.10.2011

Teksti: Karoliina Kantola, kuva: The Kooks / EMI

Mikäli ennen pidin The Kooksia mukavan mutkattomana kuunneltavana ja monien muiden brittibändien tavoin kelpo indierock-ryhmänä, en tee sitä ainakaan enää. Nähtyäni yhtyeen Lontoon O2 Academyn lavalla pidän sitä paljon parempana.

Loppuunmyydyn keikkansa aikana Kooks nousi silmissäni niiden parhaimpien yhtyeiden joukkoon – enkä tainnut olla ainoa, joka koki saman.

Brightonissa kymmenen vuotta sitten perustettu Kooks julkaisi kolmannen albuminsa syyskuussa ja aloitti maailmankiertueensa samoihin aikoihin. Yhtye joutui kuitenkin perumaan Britannian-keikkojaan heti kiertueen alussa laulaja Luke Pritchardin syysflunssan takia. Lontoolaisten onneksi hän oli saanut äänensä takaisin lokakuuhun mennessä.

Pritchard esiintyi täpötäydelle O2 Academyn yleisölle kuin ei olisi flunssasta ikinä kärsinytkään. Yhtyeen muut jäsenet, eli kitaristi Hugh Harris, basisti Peter Denton ja rumpali Paul Garred, rokkasivat niin ikään täysillä keikan alusta loppuun.

Keikka alkoi mahtipontisen pianomusiikin säestyksellä, minkä jälkeen esirippu nousi ja bändiläiset saapuivat lavalle soittaen uudelta Junk of the Heart -albumiltaan tutun kappaleen Is It Me.

Pritchard liikkui ympäri lavaa ja huomioi musiikin mukana tanssivan ja laulavan yleisön alusta alkaen. Kolmantena esitetty Sofa Song yhtyeen Inside In/Inside Out -debyyttilevyltä nosti viimeisetkin istujat ylös sohvilta. Kooks jatkoi yleisön hemmottelua soittamalla sekä uusia että vanhoja enemmän ja vähemmän tuttuja kappaleita. Arvatenkin singlehitit, kuten You Don’t Love Me ja Ooh La, saivat eniten suosiota ja kanssalaulajia.

Vaikka Pritchard oli huomion keskipisteenä koko keikan ajan, hän antoi tilaa muillekin bändiläisille. Esimerkiksi Matchbox-kappaleen pidennetty instrumentaaliosuus toi yhtyeen jokaisen jäsenen valokeilaan. Keikan puolivälissä Pritchard sai taas lavan kokonaan itselleen ja esitti yksin kappaleen Seaside. Hetki oli illan kaunein. Pritchard osoitti, että hänessä on tarpeeksi lavakarismaa ja taitoa ottaa areena itselleen. Kappale on vain valitettavan lyhyt, joten parin minuutin jälkeen rauhallinen tunnelma sai vaihtua taas rallatuksiin.

Toki Kooksin rallatukset ovat hyviä, ja niitäkin soittaessaan yhtye loi kauniita ja ikimuistoisia hetkiä. Toiselta, eli Konk-albumilta tutun Shine On -kappaleen aikana lava oli kaiken lisäksi niin hienosti valaistu, että yleisö sai kuvitella olevansa keskellä kaunista kesäpäivää eikä syksyistä arki-iltaa. Sen jälkeen Pritchard kumppaneineen esitti keikan ensimmäisen osion viimeisen kappaleen ja kysyi ”Do you wanna make love to me?”. Harva kuuntelija olisi varmaan kieltäytynyt.

Keikan toinen osuus oli yhtä suunniteltu kuin ensimmäinenkin. Encore alkoi viulusoitolla ja jatkui vielä julkaisemattomalla The Saboteur -kappaleella. Sitten yhtye täytti yleisön viimeisetkin odotukset soittamalla uuden levyn nimikkobiisin Junk of the Heart ja päättämällä mahtavan settinsä kappaleella Naïve.

Is it me – vai näkeekö joku muukin Pritchardissa nuoremman Chris Martinin? Uskallan sanoa, että yhtä taitavilta molemmat brittiartistit vaikuttavat niin albumilla kuin livenä.

Onko moisessa hypetyksessä perää? Katso keikan YouTube-klippejä täällä.