The Sisters of Mercy Tavastialla: tasaisesti kiertävä goottiklassikko operoi tuntemattoman logiikan mukaan

Andrew Eldritch toi maineikkaan goot– anteeksi, rockbändinsä jälleen Suomeen ja esitti ilmeisesti uskollisen toisinnon kahden vuoden takaisesta Nosturin-keikastaan. Ainakin tällaisen mielikuvan saa Sari Keskisen keikkaraportista.

Teksti: Sari Keskinen, kuva: Mendor / Wikimedia Commons

The Sisters Of Mercy
Tavastia
26.7.2011

Helle ja lomakausi eivät vaikuttaneet lipunmyyntiin, kun goottilegenda The Sisters of Mercy nousi Tavastian lavalle tiistai-iltana. Tupaten täysi klubi enteili hikistä keikkaa, ja sellainen myös saatiin.

Keikka käynnistyi savukoneilla, ja läpi konsertin tuprahti säännöllisin väliajoin ilmoille sankka savuverho, joka peitti taakseen lavan takaosasta kiiluneet kolmen kannettavan omenalogot. Samalla katosi näkyvistä myös bändin kulmakivi, rumpukone Doktor Avalanche. Lavan etuosan valtasi kirkkaankeltaiseen paitaan ja aurinkolaseihin sonnustautuneen laulajan Andrew Eldritchin ohella kaksi kitaristia.

Keikka käynnistyi rouheasoundisella Ribbonsilla bändin viimeiseltä albumilta, vuonna 1990 julkaistulta Vision Thingiltä. Soundipolitiikka pysyi samana koko keikan ajan, ja osa biiseistä sai myös selvästi nopeutetun käsittelyn, kuten lähes tunnistamattomaksi kiihdytetty A Rock and a Hard Place. Bändi malttoi hidastaa tunnelmoimaan vain Dominion / Mother Russia –medleyn kohdalla.

On aika kummallista, miten yhtye on onnistunut säilyttämään 1980-luvulla rakennetun kulttimaineensa. Bändin vaiheet sen jälkeen ovat olleet vähemmän kunniakasta sorttia. Jatkuvasti oikeusjuttuihin ja kiistoihin levy-yhtiöiden sekä muiden bändijäsenten kanssa sotkeutuva Eldritch ei ole onnistunut (tai ehkä tahtonutkaan) vakiinnuttaa bändin kokoonpanoa tai julkaista vuoden 1990 jälkeen syntyneitä uusia kappaleita. Miksi, sen tietänee ainoastaan mies itse.

Bändin maine live-esiintyjänä on myös vähintään arvaamaton. Vaikka Tavastian-keikka rullasi mukavasti, on monella mielessä vielä muutamien vuosien takainen, ristiriitaisia tunteita herättänyt Tuska-keikka. Klubiolosuhteissa Sistersien etäinen lavapreesens kuitenkin toimi hyvin. Eldritchin välillä muminaksi häipynyt ääni vaikutti vain pikantilta lisältä, ja bändin kiistatta loistavat biisit pääsivät todella oikeuksiinsa.

Allekirjoittanut joutui luovuttamaan keikan katselun Tavastian trooppisen ilmaston takia ensimmäisen encoren jälkeen, joten illan viimeiseksi biisiksi jäi upea First and Last and Always yhtyeen ensimmäiseltä levyltä. On ironista, miten osuvilta sen sanoitukset kuulostivat bändin 30-vuotiskiertueen keikalla: ”Seems like twenty five years of / Promises and give me more / Scenes of a hand-me-down in / Dresses heard before”.