Göteborg – Kaupunki, jossa death metal vesitettiin tai viimeisteltiin

In Flames esiintyy tänään Helsingin Jäähallissa. At the Gates saapuu myöhemmin marraskuussa Suomeen klubikiertueelle. Tapio Ahola kertoo tämän kunniaksi Göteborg-soundin raskassoutuisen tarinan.

In Flames.

Musiikilliset genret yhdistetään usein tiettyihin kaupunkeihin ja maantieteellisiin alueisiin siinä vaiheessa, kun niistä tulee trendejä: Seattle-grunge, Bay Area thrash metal, norjalainen black metal.

Ruotsin länsirannikon suurin kaupunki Göteborg taas tunnetaan melodisen death metalin kehtona.

Göteborgin melodista death metalia edelsi etupäässä Tukholmaan keskittynyt perinteinen ruotsalainen death metal. Entombedin, Dismemberin ja Graven kaltaiset yhtyeet ammensivat metallin ohella ennen kaikkea punkista ja hardcoresta ja loivat soundin, jolle olivat ominaista nopeat tempot, matala vire sekä raskas ja painostava riffittely. Tällaisen musiikin kultakautta olivat 1990-luvun alkuvuodet.

Göteborgin soundi syntyi hiukan myöhemmin. Uusi tyyli haki innoitustaan death metalin ohella esimerkiksi folkista, perinteisestä metallista ja thrashista. Tukholma-deathiin tehtiin pesäeroa muun muassa runsailla Iron Maiden -henkisillä kitaramelodioilla, kirkkaammalla soundimaailmalla ja laululla, joka oli usein matalan örinän sijasta korkeampaa kirkumista.

Tärkeä vaikuttaja tyylilajin synnyssä oli brittiläinen Carcass, jonka albumit Necroticism: Descanting the Insalubrious (1991) ja Heartwork (1993) osoittivat, että death metalkin voi olla melodista.

At the Gates.

Vuosina 1992–93 ilmestyivät genren ensimmäiset albumit, kuten tyylilajin suurimpiin legendoihin kuuluvan At the Gatesin The Red in the Sky Is Ours, sittemmin Hammerfallista tutuksi tulleen Oscar Dronjakin kipparoiman Ceremonial Oathin The Book of Truth ja rikollisen aliarvostetun Eucharistin A Velvet Creation. Vielä tässä vaiheessa ei kuitenkaan puhuttu varsinaisesta uudesta tyylistä.

Myös kaksi genren keskeisimpiin kuuluva bändiä, Dark Tranquillity ja In Flames, saivat julki esikoisalbuminsa 1990-luvun alkupuolella. Yhtyeiden välinen suhde oli varhaisvuosina intiimi: vielä Skydancer-debyytin (1993) aikoihin Dark Tranquillityn laulaja oli sittemmin In Flamesiin siirtynyt Anders Fridén, kun taas In Flamesin Lunar Strain -esikoislevyllä (1994) laulaa sessiopohjalta silloin Dark Tranquillityssa kitaraa soittanut Mikael Stanne, joka sittemmin on siirtynyt mikin varteen pääbändissäänkin.

Nykypäivänä on helppo unohtaa, että vielä esikoislevynsä aikoihin In Flames oli underground-skenessä vahvassa asemassa olleen Dark Tranquillityn vähemmän tunnettu pikkuveli.

In Flamesin debyytin kuuntelu on tänään hämmentävä kokemus. Vahvan folk-vaikutteinen melodödö eroaa radikaalisti siitä amerikkalaistyylisestä vaihtoehtometallista, mitä yhtye nykyään soittaa. Mutta eipä bändin nykykokoonpanossa olekaan ainuttakaan debyytillä vaikuttanutta muusikkoa.

Dark Tranquillityn tunnistaa sentään edelleen samaksi bändiksi, vaikka heidänkin urallaan on riittänyt kokeiluja.

Dark Tranquillity.

Göteborg-metallin lakipiste saavutettiin monien mielestä vuonna 1995, kun At the Gates julkaisi klassisen Slaughter of the Soul -albuminsa.

Levyn ja maailmankiertueen jälkeen yhtye hajosi, minkä takia bändi ei ikinä mennyt fanien mielestä pilalle. Siksi moni vanha fani suhtautuikin pelonsekaisin tuntein, kun yhtye muutama vuosi sitten ilmoitti alkavansa keikkailla uudestaan ja lopulta tekevänsä uuden albuminkin.

At the Gatesin ensimmäisen aktiivikauden perintö metallimaailmalle oli neljä levyä – mikäli albumiksi lasketaan myös kuudesta uudesta kappaleesta ja kolmesta livebiisistä koostuva Terminal Spirit Disease (1994), joka on allekirjoittaneen mielestä At the Gatesin paras julkaisu. Näillä levyillä yhtye eteni black metal -sävytteisestä, folkmaisten melodioiden kanssa flirttailleesta mätöstä vahvasti thrash metal -henkiseen melodiseen kuolometalliin.

At the Gatesin hajottua sen jäsenet jatkoivat The Hauntedin ja muiden yhtyeiden parissa, mutta At the Gatesin perintö jäi elämään nuorempien bändien tuotannossa.

Vaikka At the Gates oli 1990-luvun loppupuoliskolla jo päättänyt uransa, In Flames ja Dark Tranquillity olivat päässeet vasta alkuun. Kumpikin bändeistä on luonut mittavan tuotannon ja saavuttanut skenessä varsin vahvan aseman, mutta kaupallisesti näistä kahdesta on selvästi paremmin menestynyt In Flames, joka on tällä hetkellä suosituimpia ruotsalaisbändejä maailmalla.

Siitä huolimatta, että viimeistään Reroute to Remain -albumista (2002) lähtien bändi on saanut vanhoilta faneilta kritiikkiä tyylinsä muuttumisen takia.

Soilwork.

Pioneerien vanavedessä tulleista ruotsalaisista melodeath-bändeistä merkittävimmät lienevät helsingborglainen Soilwork ja halmstadlainen Arch Enemy. Arch Enemyn kitaristia Michael Amottia voidaan pitää merkittävänä hahmona kahden eri ruotsalaisen metallialagenren synnyssä, sillä hän soitti perinteisen ruotsalaisdeathin edellekävijäbändissä Carnagessa ja hiukan myöhemmin Carcassissa – juuri niiden kahden aiemmin tässä artikkelissa mainitun levyn ajan.

Melodeathin kehityskulku sujui samalla tavalla kuin kaikkien musiikkityylien. Kun alkuvaiheessa kaikki alan yhtyeet olivat uniikkeja, täyttyi skene pikkuhiljaa persoonattomista kopioista.

Lukuisat opintolainarahoitteiset pikkulafkat kiinnittivät ympäri maailmaa bändejä, jotka olivat kaikki saaneet innoituksensa Göteborgin pioneereilta ja joita oli vaikea erottaa toisistaan. Tasokkaiden levyjen löytäminen kaiken bulkkitavaran joukosta kävi koko ajan vaikeammaksi.

Ruotsalainen melodeath-soundi on vaikuttanut yhtyeisiin myös Suomessa. Parhaiten suomalaisista yrittäjistä ovat menestyneet ne, joiden musiikki ei ole pelkkää persoonatonta Göteborg-pioneerien imitointia vaan jotka ovat tuoneet seokseen jotain omaa. Tällaisia ovat esimerkiksi Children of Bodom ja Insomnium.

Dissection.

Kokonaan toisenlaisen tulkinnan melodisesta death metalista esitti Göteborgista 150 kilometria pohjoiseen sijaitsevasta Strömstadista tullut Dissection, jonka monet luokittelevat black metaliksi. Dissectionin tarina, johon kuuluvat keskushahmo Jon Nödtveidtin vankilatuomio avunannosta murhaan ja vuonna 2006 tapahtunut itsemurha, tuo mieleen norjalaisen black metalin verisen historian.

Dissection jätti jälkeensä kolme hienoa albumia, joiden musiikki on selvästi tavanomaista melodeathia tummasävyisempää ja melankolisempaa. Yhtyeen vaikutus kuuluu nuoremmissa bändeissä edelleen.

Myös monien muiden menestyksekkäiden ruotsalaisyhtyeiden, kuten vaikkapa Amon Amarthin ja Hypocrisyn tuotanto voidaan ainakin joiltain osin asettaa melodisen death metalin piiriin. Musiikillisesti nämä bändit kuitenkin eroavat Göteborgin edelläkävijöistä jo varsin paljon.

Tällä vuosituhannella Göteborg-soundi on löytänyt tiensä alati uusiin maantieteellisiin koordinaatteihin, eikä Göteborg ole enää keskeinen uusien yhtyeiden syntymäpaikka. Uusia melodeath-bändejä pulpahtelee edelleen esiin ympäri maailman koko ajan, mutta ehkä vahvimmin genren vaikutuksen voi tänä päivänä kuulla amerikkalaisissa orkestereissa.

The Black Dahlia Murderin ja All Shall Perishin kaltaiset modernit jenkkibändit ovat selvästi atthegatesinsa ja darktranquillitynsa kuunnelleet, ja niin sanottu melodic metalcore -genre on käytännössä koko olemassaolonsa velkaa Göteborgin pioneereille.

The Black Dahlia Murder.

Toki Göteborgin melokuololla on myös kriitikkonsa. Monien mielestä näiden bändien kohdalla on virheellistä puhua death metalista. Sitä paitsi vanhoille jäärille Entombedin ja Dismemberin musiikki on jo ihan riittävän melodista.

On helppo ymmärtää ihmisiä, joiden mielestä Göteborgissa death metal kaupallistettiin, vesitettiin ja pilattiin, mutta melodisen death metalin ei ole koskaan ollut tarkoituskaan olla samalla lailla brutaalia ja aggressiivista kuin perinteisen kuolometallin.

Kaksi skenen legendaarisimmista bändeistä, At The Gates ja In Flames, ovat julkaisseet tänä syksynä uudet albumit. Molemmat myös esiintyvät Suomessa. Kumpikaan levy ei ponnista kovin lupaavista lähtökohdista.

At the Gatesin paluulevy At War with Reality on yhtyeen ensimmäinen uusi albumi liki kahteenkymmeneen vuoteen, vaikka yhtye oli moneen otteeseen ilmoittanut, ettei se aio enää julkaista uutta musiikkia. In Flamesin nykykokoonpanossa taas ei ole ainuttakaan alkuperäisjäsentä, ja yhtyeen musiikki on vuosien varrella edennyt koko ajan entistä kauemmas alkuaikojen soundista – monien mielestä täysin väärään suuntaan.

Sekä At the Gatesin At War with Reality että In Flamesin Siren Charms ovat varsin yllätyksettömiä levyjä. At the Gates jatkaa Slaughter of the Soulin thrash-henkisellä linjalla, kun taas In Flames kuulostaa entistä vähemmän siiltä bändiltä, johon moni 1990-luvun aikana tutustui ja rakastui.

Melodisen death metalin tulevaisuus löytyneekin jostain muualta kuin Göteborgista ja genren luojien käsistä.

Kuuntele alta kirjoittajan kasaama melodeath-teemainen Spotify-lista:

In Flames 4.11. Helsingin Jäähallissa. At the Gates 20.11. Tampereen Klubilla, 21.11. Jyväskylän Lutakossa ja 22.11. Helsingin Nosturissa.