15 vuoden odotus ohi – 2000-luvun klassikkoalbumin tehnyt yhtye tekee paluun suomalaistenkin suosimilla festivaaleilla

The Avalanches tekee paluun!

The Avalanches sai eilen musiikkimaailman enemmän tai vähemmän sekaisin, kuten uutisoimme täällä. Tähän riitti kuva kultaisesta perhosesta, jonka yhtye laittoi sosiaaliseen mediaan. Bändi julkaisi vuonna 2000 Since I Left You -klassikkoalbuminsa, keikkaili vuoden verran ja siirtyi sen jälkeen määrittelemättömäksi ajaksi telakalle. Ensimmäiset paluuhuhut heitettiin ilmoille vuonna 2005, ja yhtyeen uusista kappaleista ja mahdollisista keikoista on höpisty tuon jälkeen tasaisin väliajoin.

Nyt The Avalanches on kertonut palaavansa keikkalavoille. Ensimmäiset keikat yhtye heittää Primavera Festival -tapahtumassa Barcelonassa kesäkuun alussa. Primavera on eräs Euroopan suurimpia festivaaleja, ja joka vuosi myös sadat suomalaiset vaeltavat paikalle. Eiköhän tämän julkistuksen myötä Barcelonaan matkusta jälleen muutama lisähenkilö uudelleenelämään nuoruuttaan.

Kesäkuun Primavera-keikkojen lisäksi The Avalanches ilmoitti soittavansa keikat myös Lontoossa sekä Australiassa. Lisäkeikkoja julkistettaneen pian.