The Afghan Whigsin kitaristi Dave Rosser on kuollut

Alternativerockyhtye The Afghan Whigsin Dave Rosser on kuollut paksusuolensyöpään.

28.06.2017

Vuonna 1986 perustetun yhdysvaltalaisen vaihtoehtorock-yhtyeen The Afghan Whigsin kitaristi Dave Rosser on kuollut paksusuolensyöpään 50-vuotiaana. Yhtye ilmoitti Rosserin kuolemasta sosiaalisessa mediassa seuraavasti:

”Suuren surun siivittämänä sanomme hyvästit ystävällemme, veljellemme ja innoituksen lähteellemme. Dave nukkui rauhallisesti pois eilisiltana rakkauden ympäröimänä. Kiitos kaikille joiden sydämissä oli hänelle paikka. Meidän sydämissämme hän on ikuisesti.”

Lokakuussa yhtye ilmoitti Rosserin taistelevan leikkauskelvotonta paksusuolensyöpää vastaan. Kaksi kuukautta myöhemmin The Afghan Whigs järjesti kaksi konserttia Mobyn ja Eagles of Death Metalin kanssa kerätäkseen varoja hoitojen kattamiseksi.

Toukokuussa Rosser kertoi Guitar Worldille antamassaan haastattelussa saamastaan ennusteesta. Tuolloin hän ei kyennyt osallistumaan In Spades -kiertueelle, mutta toivoi pystyvänsä soittamaan muutaman keikan yhtyeen riveissä, koska The Afghan Whigs ei hankkinut tuuraajaa kiertueelle.

The Afghan Whigsin palattua yhteen kolme vuotta sitten, oli Rosser oli osa uutta kokoonpanoa kitaristi Jon Skibicin paikalla. Rosser oli aiemmin soittanut The Afghan Whigs -nokkamiehen Greg Dullin The Gutter Twins ja Twilight Singers -sivuprojekteissa.

Syöpädiagnoosista huolimatta Rosser osallistui The Afghan Whigsin viimeisimmän In Spades -pitkäsoiton tekemiseen. Rosser toimi myös säveltäjänä ja soittajana Ani DiFrancon, Joseph Arturin ja Tim Heideckerin albumeilla.

 

Lisää luettavaa