AIDS-lääkkeen hinnan moninkertaistanut Martin Shkreli sekä Fyre-festivaalin Billy McFarland pääsevät molemmat pois vankilasta ennen aikojaan

Tuomiot on pian kärsitty.

23.05.2022

Mikäli otsikoiden nimet eivät soita kelloja, niin kerrataanpa hieman.

Otetaan ensin käsittelyyn Martin Shkreli.

Vuonna 2015 tuolloin 32-vuotias Shkreli oli kikkaillut rahastojen avulla itselleen valtavan omaisuuden. Hän nosti yhdessä yössä lääkefirmansa AIDS-lääkkeen hintaa 13,50 dollarista 750 dollariin per pilleri. Asiasta nousi välittömästi valtava kohu.

Shkreli jatkoi samalla meiningillä seuraavat muutamat vuodet. Esimerkiksi vuonna 2017 Wu-Tang Clan teki levyn nimeltä Once Upon A Time In Shaolin. Sitä painettiin vain yksi kappale, ja tämän uniikin kopion Martin Shkreli osti itselleen kahdella miljoonalla dollarilla. Syyksi mies kertoi, ettei kukaan muu kuulisi levyä koskaan missään milloinkaan.

Vuonna 2018 Shkreli joutui viimein vankilaan vakuutuspetoksista. Syyttäjien mukaan hän maksoi lääkefirmansa rahoilla omia velkojaan.

Billy McFarlandin junailema Fyre-festivaali nousi ihmisten tietoisuuteen vuonna 2017. Fyreä markkinointiin luksustapahtumana, jonne liput maksoivat 12 000 euroa. Festarivieraille lupailtiin huippuesiintyjien lisäksi huviloita ja huvijahteja, huippuruokaa ja julkkisten seuraa paratiisisaarimaisissa olosuhteissa.

Karu totuus paljastui nopeasti maksaneiden asiakkaiden saavuttua Bahamalle. Festarivieraat jätettiin oman onnensa nojaan matkatavaroineen. Heitä odotti vuotavat telttaviritykset. Ruuaksi tarjottiin paahtoleipää ja vihersalaattia. Ei vessoja, ei henkilökuntaa. Ei edes niitä esiintyjiä.

Myös McFarland tuomittiin Shkrelin tavoin vankilaan vuonna 2018. Heidän oli määrä vapautua sieltä ensi vuonna. Molempien vankilatuomioita on kuitenkin lyhennetty, ja McFarlandin on määrä astua vapaalle jalalle elokuussa. Shkreli puolestaan vapautuu näillä näkymin syyskuussa.

Lisää luettavaa