”Aina se vähän jännittää, että joku muu kuuntelee musiikkiani” – haastattelussa Pekko Käppi

Pekko Käppi & K:H:H:L julkaisee huomenna uuden albumin.

Tero Ahonen

Pekko Käppi & K:H:H:L julkaisevat huomenna neljännen albuminsa, Aamunkoin. 16 kappaletta sisältävän levyn on tuottanut, äänittänyt ja miksannut musiikillinen monitaituri Jussi Jaakonaho, sanoituksista vastaa edellisten levyjen tapaan Toni Tapaninen, ja sävellysten takaa löytyvät Pekko Käppi yhdessä kitaristi Tommi Laineen kanssa. Pekko Käppi kertoi Rumballe ajatuksiaan albumiin liittyvistä prosesseista.

Käppi yhtyeineen aloitti Aamunkoin tekemisen melko nopeasti Väärä laulu -levyn jälkeen. Prosessi lähti liikkeelle siitä, että Käppi ja Tapaninen, joka on kirjoittanut suurimman osan sekä edellisten että huomenna ilmestyvän albumin sanoituksista, istahtivat viikoittain alas keskustelemaan asioista.

”Juttelimme ihan mistä vain, se ei yleensä liittynyt taiteeseen ollenkaan. Rupesimme pyörittelemään erilaisia aihepiirejä, mutta päädyimme lopulta siihen, että halusimme tehdä määrittelemättömällä tavalla aikaisempia kepeämmän levyn. Ja toiveikkaamman”, Käppi sanoo.

”Tähän asti levymme ovat olleet sisällöllisesti ja etenkin tarinatasolla melko tuimaa rutistusta. Siitä tulevan albumin nimi Aamunkoi lopulta tuli, että vaikka ihmiskuntaa ei enää olisi, aurinko kiertää kaikesta huolimatta radallaan. Siinä on mielestäni jotain lohdullista.”

Biisejä alkoi Käpin ja kitaristi Tommi Laineen toimesta syntyä nopealla tahdilla. Niitä kertyi ehdolle yli 40.

”Heti alkoi tuntua, että voisi olla saumoja tuplavinyylille. Luominen oli jostain syystä hyvin paineetonta, mikä saattoi johtua siitä, että kun kaikki ympärillä oli koronan takia sulkeutunut, biisien tekeminen tarjosi konkreettista rituaalia ja rutiinia elämään.”

Tero Ahonen

Jo ennen kuin kappaleet alkoivat syntyä, oli yhtye pohtinut mahdollisuuksia tehdä asioita toisin kuin aiemmin. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että mukaan pyydettiin ulkopuolinen tuottaja.

”Sattuman oikusta olimme Tampereen G Livelabissa siirtämässä kamojamme keikkapaikalle, kun edellisenä iltana keikalla ollut The Shubie Brothers oli roudaamassa omiaan pois. Jaakonahon Jussi vilahti siinä kanssa. Siinä me sitten kökimme sisällä kun The Shubie Brothers hengaili ulkopuolella, ja mietimme Tommin kanssa että pitäisikö sitä kysyä. Tommi lähetettiin sitten kysymään, hän kun on meistä vanhin ja rohkein, että kiinnostaisiko Jussia toimia tuottajanamme. Kyllähän häntä kiinnosti.”

Jaakonahon rooli oli alusta asti suuri, sillä hän kommentoi kappaleita demoista lähtien, oli mukana yhtyeen treeneissä, äänitti, miksasi ja tuotti. Käppi ei ollut koskaan aiemmin tehnyt levyä vastaavalla tyylillä.

”Se oli ihanaa. Oli häilyviä suuntia ja uusia valintoja, jotka vaikuttivat lopputulokseen.”

Mainitsit että Aamunkoin tekeminen oli paineetonta – ovatko aiemmat levyntekoprosessit luoneet paineita tai olleet stressaavampia?

”Matilda-levyn jälkeen aloimme tehdä kolmatta albumia todella nopeasti, ja siinä kävi niin, että tajusin kesken äänityksen, etten ollut millään lailla valmis. Onneksi muut ymmärsivät tilanteen nopeasti ja ehdottivat, että palaisimme asiaan puolen vuoden tauon jälkeen. Sitten kaikki menikin onneksi jo hyvin. Mutta sellaista on sattunut, että kiirehtii, vaikka ei ole henkisesti valmis. Siitä tulee ikävä olo, sillä silloin alkaa helposti kyseenalaistaa omia motiivejaan ja pohtia miksi ylipäätään tekee musiikkia, kenelle sitä tekee ja mitä tekee. Ihminen on mestarillinen luomaan paineita vaikka ne eivät olisi millään lailla realistisia.”

Yhtyeen aiemmat levyt ovat saaneet hyvää palautetta ja monipuolisesti huomiota. Käppi toivoo, että uuden levyn myötä asiat eivät ainakaan ottaisi takapakkia.

”Itsehän sitä luo sellaisia odotuksia, että asioiden pitäisi mennä eteenpäin. Tamperelainen kirjailija Silvia Hosseini sanoi hienosti, että sitten kun teos on valmis ja sen kanssa tulee ensimmäistä kertaa ulos, se on kuin roikottaisi omaa irti leikattua päätään julkisessa tilassa. Tietysti kirjallisuuteen verrattuna musiikin teksti-ilmaisu on usein abstraktimpaa, ja niin on itse musiikkikin, sillä siinä ei ole samanlaista merkityssysteemiä ladattuna itseensä. Mutta kyllä musiikki on aina henkilökohtaista, ja aina se vähän jännittää, että joku muu kuuntelee sitä.”

Tero Ahonen

Palataan levyä inspiroineeseen teemaan, eli toiveikkuuteen. Vaikka teksteissä kaikuvat välillä niinkin painavat asiat kuin pahuus ja kuolema, jättävät kappaleet kuulijalle myönteisen ja nimenomaan toiveikkaan olon. Kuinka olette onnistuneet luomaan tämän ristiriidan?

”Olen törmännyt samaan perinnemusiikkiin liittyvissä yhteyksissä. Jossakin keskiaikaisessa balladissa tarina saattaa olla ihan hirveä, mutta musiikki kepeää. Tämä keino, joka perustuu siihen, että synkkiä ja dramaattisia aspekteja ei tarvitse alleviivata, on siis ollut käytössä jo aikoja sitten.”

Käpin mukaan Jaakonahon rooli oli tämänkin suhteen suuri, sillä hän pystyi ulkopuolisena valitsemaan sävyt ja pitämään huolen siitä, että tarinankerronnassa pysyi kepeys. Lisäksi levyllä kuuluvat erilaiset ääripäät, sillä tunnelmassa aaltoillaan herkistä ja kauniista kappaleista räävittömämpiin ja riehakkaampiin suuntiin.

”Kontrastit kiinnostavat mua aina. Aamunkoita voisi verrata novellikokoelmaan, mikä on suorastaan nero konsepti siinä mielessä, että lyhyitä kokonaisuuksia voi tarvittaessa nivoa yhteen hyvinkin löyhin punaisin langoin. Pidän siitä, että ääripäät ovat läsnä. Jos on kovaa niin on hiljaistakin. Jonkin kappaleen kohdalla mulla oli mielikuva, että arjessa on tilanteita joissa aurinko paistaa, linnut laulavat ja on paljon perhosia ja hyönteisiä, mutta samaan aikaan saattaa tapahtua jotain kauheaa. Kaikki nämä määreet ovat elämässä jatkuvasti läsnä. Tavallaan kontrastisuus luo siis realistista sävyä.”

Käppi ottaa esimerkiksi Tapanisen kirjoittaman Valaita-kappaleen, jonka hän on itse tulkinnut kertovan maailmanlopusta.

”Keskustelemme Tonin kanssa hyvin vähän niistä teksteistä, joten en sen kummemmin tiedä mitä hän niillä tarkoittaa. Enkä haluakaan tietää. Joka tapauksessa Valaissa on kohtaus jossa ollaan rannalla, joka on joskus ollut kaunis ja merkityksellinen, mutta yhtäkkiä valaat lähtevät ja taivas putoaa lasinsirpaleina. Ensimmäisen kerran kun luin tekstin, siinä liikutti nimenomaan siitä huokuva toiveikkuus ja rauha. Joku pitää sua kädestä, eikä sulla ole mitään hätää, vaikka tulevaisuudesta ei tietäisi yhtään mitään. Se on koskettava ja tärkeä mielikuva.”

Maailmanlopun ja suurien muutosten mielikuva vertautuu myös Käpin omaan ikään ja paikkaan yhteiskunnassa.

”Voisin tehdä valinnan olla kiukkuinen ja kyyninen mies, mutta yritän aktiivisesti olla valitsematta sitä tietä. Mulle Valaita on siihen suuntaan symbolinen, että vaikka harmittaa, niin tietynlainen änkyröinti ei pelasta maailmaa. En tiedä mikä pelastaa, mutta se änkyröinti ei ainakaan auta mitään. Ja muutokset ovat hyviä. Niiden kautta seuraavilla sukupolvilla saattaa olla helpompaa.”

Kun on puhe sanoitusten monitulkintaisuudesta, Käppi toteaa kryptisyyden voivan kääntyä itseään vastaan, jos tavoitellaan suurempia kohderyhmiä.

”Jos sanoitukset ovat ihan käsittämättömiä tai niistä ei saa mitään otetta, se kommunikaatio ei yksinkertaisesti toimi. Silvia Hosseini puhui siitäkin, että ihminen haluaa löytää itsensä tekstistä. Jos ne ovat hyvin suoraviivaisia, kuten silloin kun J. Karjalainen laulaa ‘Me ollaan sankareita kaikki’, se on hyvin selkeää ja samaistuttavaa. Mutta jos teksti on yhtään viitteellisempi, jos se hämmentää tai ei herätä mitään tunteita, silloin se ei toimi.”

Toisaalta Käppi löytää moniselitteisistä teksteistä myös paljon ansioita.

”Jos tekstin ei ole tarkoitus olla vaikeampi kuin mitä se oikeasti on, se on ihan ok, vaikka siitä ei heti tajuaisi mitään. Jos lukee esimerkiksi runoja, jotka jäävät vaivaamaan, niihin voi olla mielenkiintoista yrittää pureutua tarkemmin. Tai kuten itse teen kun kuuntelen vaikka Bob Dylania tai mitä tahansa musiikkia, että kyllä mä kylmästi omin ne tekstit ja muodostan niille omat merkityksensä. Mielestäni on hienoa nähdä miten teksti alkaa elää, kun ihmiset surutta ja pelotta antavat niille omat tulkintansa. Mutta kaikilla on omat tapansa kuunnella musiikkia ja kaikille sen funktio on erilainen.”

Mitä itse toivoisit ihmisten saavan musiikistanne?

Kyllä mä toivon että ihmiset saisivat siitä voimaa, vapautta sekä abstraktia urheutta. Ja omia merkityksiä ja tarttumapintoja. Se on ehkä suurin asia mitä voi toivoa.”

Pekko Käppi & K:H:H:L – Aamunkoi-kiertue 2021

10.09. G Livelab, Tampere
17.09. G Livelab, Helsinki
23.09. Espoon kulttuurikeskus, Louhisali
26.09. Linnanmäki, Helsinki (soolo)
01.10. Kalevan Navetta, Seinäjoki
02.10. 45 Special, Oulu
08.10. Pajot, Kontiolahti
30.10. Telakka, Tampere
10.12. Malmitalo, Helsinki