Anna Puu ja Mokoma peruivat kiertueensa

Kvelertak ei saavu Suomeen ja suomalaiset eivät lähde Inferno-festivaalille.

13.03.2020

Anna Puun Heartbreak Hotel -kiertueen oli määrä alkaa tänään Hyvinkää-salista. Artisti ilmoitti, että koko 13 konsertin mittainen kiertue on peruttu. Uudet päivämäärät ovat työn alla.

”Kävi juuri niin kuin pelkäsin: annettiin suositus yleisötilaisuuksien peruuttamiselle. Sanottiin, että yli 500 hengen tilaisuuksia ei tulisi järjestää. Laskeskelin mielessäni, että Hyvinkääsaliin menee rapiat 400 katsojaa, samoin Sellosaliin sekä Järvenpäähän. Muut konserttisalit ovat yli tuon annetun ohjeistuksen”, Puu kirjoittaa.

”Sitten pysähdyin miettimään. Mikä on toistaiseksi ainut todettu keino, jolla koronavirustartuntoja saa vähennettyä? Meillä on vielä mahdollisuus toimia kun homma ei ole totaalisesti räjähtänyt käsiin, eikä se silloin voi olla kiinni siitä onko paikalla 450 vai 500 henkilöä. On parempi ylireagoida kuin ei reagoida ollenkaan. Koen, että mulla on eräänlainen vastuu.”

Myös Mokoma on ilmoittanut peruvansa kevätkiertueen. Keikoille on jo sovittu korvaavia päiviä.

”Mokoman kiertueen keikoissa on tapahtumia yli ja alle tuon 500 ihmisen rajan, mutta käytännössä kiertueen toteuttaminen on mahdotonta näissä olosuhteissa”, bändi kirjoittaa.

Kvelertak keskeytti Euroopan-kiertueensa. Näin ollen keikat Helsingin Tavastialla 30.3. ja Tampereen Klubilla 31.3. ovat peruttu.

Norjan maineikas Inferno-festivaali perutaan tältä vuodelta. Loppunmyydyllä oslolaisfestivaalilla oli määrä esiintyä huhtikuussa suomalaisbändeistä Amorphis ja Oranssi pazuzu.

Kattavamman listan peruuntuneista tapahtumista löydät täältä.

Lisää luettavaa