Antti Tuiskun jäähyväiskiertueen keikoille lisälippuja myyntiin

Lisää paikkoja on vapautunut lavatekniikka-asioiden selvittyä.

28.02.2023

Antti Tuisku on jäämässä pitkälle tauolle musiikkihommista, mutta sitä ennen artisti jättää jäähyväiset kattavalla areenakiertueella.

Viime kesänä Olympiastadionin vallannut laulaja aloittaa Mayhem-areenakiertueen Tampereen Nokia-areenalta perjantaina 31. maaliskuuta. Kymmenen keikan rundi pysähtyy kahdeksassa kaupungissa päättyen Helsingin jäähalliin toukokuussa. Kiertueen lämppärinä toimii Bess.

Konsertteihin on ollut kova kysyntä, ja Tampereelle ja Helsinkiin ehdittiin julkistaa jo lisäkonsertit. Kiertueen lavatekniikan yksityiskohdat ovat nyt selvinneet, ja useille paikkakunnille on vapautunut lisää paikkoja myyntiin. Kannattaa siis suunnata uudemman kerran lippukaupoille, mikäli jäit aiemmin ilman. Liput alkaen 49,90 euroa osoitteesta lippu.fi.

”Mayhem-areenakiertueen showta rakentaessa on tullut olo, että tästä todella tulee hienoin ja kreisein kiertue mitä mulla koskaan on ollut. On upeaa tuoda tämä spektaakkeli Suomen joka kolkkaan. Tällä kiertueella on erityisen suuri merkitys ja painoarvo minulle, sillä se jää urani toistaiseksi viimeiseksi”, eilen syntymäpäiväänsä viettänyt Tuisku kommentoi tiedotteessa.

Antti Tuisku – Mayhem-areenakiertue
Pe 31.3. Tampere, Nokia Arena
La 1.4. Tampere, Nokia Arena LISÄKONSERTTI
Pe 14.4. Kuopio, Olvi Areena LOPPUUNVARATTU
La 15.4. Lahti, Lahtihalli
Pe 21.4. Seinäjoki, Seinäjoki Areena
La 22.4. Turku, Gatorade Center
Pe 28.4. Oulu, Ouluhalli
La 29.4. Rovaniemi, Lappi Areena LOPPUUNVARATTU
Pe 5.5. Helsinki, Jäähalli LISÄKONSERTTI
La 6.5. Helsinki, Jäähalli

Konserttien aikataulut:
Ovet klo 18.00
BESS klo 19.00
ANTTI TUISKU klo 20.00 (kesto n. 2h, ei väliaikaa)

Lisää luettavaa