”Apokalyptisia visioita shisha-kahvilassa” – Olarin legenda julkaisi uutta tulevalta albumiltaan

Seyed Alin kolmas single tuli tänään 3rd Railin kautta.

05.10.2022

Aika lailla tasan neljä vuotta sitten saatiin ensimmäinen informaationmurunen siitä, että Seyed Ali on aktivoitunut soolourallaan. Tällöin tämä Olarin legenda julkaisi ensimmäisen singlen tulevalta kokopitkältään: Palaa pois oli kuplivan sulava ja pehmeän puhutteleva kappale täynnä maailman tulevaisuuteen liittyviä pohdintoja.

Seuraavana vuonna, lokakuussa 2019, ilmestyi Sairas T:n ja OD Kokemuksen kanssa tehty Visioita, joka jatkoi edellisen singlen melodioiltaan mollivoittoista mutta poliittisilta pohdinnoiltaan entistä apokalyptisempaa linjaa.

Nyt on lokakuu 2022 ja Seyed Ali on tänään julkaissut uuden singlen. Kuten edellisetkin lohkaisut, Pommi ilmestyi 3rd Railin kautta, ja sen tuotannosta vastaa artistin pikkuveli Seyed Sami.

Jos räppäri josta tässä tekstissä puhutaan ei ole ennestään tuttu, tehdäänpä pieni tsekkaus historiaan. 90-luvun lopussa Espoossa perustettiin yksi suomiräpin legendaarisimpia kokoonpanoja nimeltä SLT (Suomi Lyriikkaa Tuotanto), jonka jäseniin Seyed Ali yhdessä Raimon, T-Murhan ja Ässän kanssa kuului. Seyed Ali on vuosien saatossa vieraillut muun muassa Raimon debyyttialbumilla On sun kuuluvuustaajuudellasi (2000), Kallio Undergroundin Pimeä Puoli -levyllä (2004), Petoksen Rappiotaiteella (2003) ja Hannibalin ja Sopan Pahat Viinit -levyllä (2005).

Nämä ovat kuitenkin vain yksittäisiä esimerkkejä artistin vahvasta läsnäolosta ja lukuisista vierailuista suomiräpin kentällä läpi koko 2000-luvun. Artistin tuorein tekeminen ennen lähivuosina ilmestyneiden soolosinglejen tiputtelua oli Moden kanssa tehty Likapyykkiä-levy vuodelta 2014. Seyed Ali myös tunnetaan yhtenä 3rd Railin perustajista.

Tänään ilmestynyt Pommi vahvistaa entisestään sitä mielikuvaa, että Seyed Alin kokopitkältä on odotettavissa maailman nykytilaan liittyviä tuimia pohdintoja, kuitenkin kontekstilleen tyypillisen railakkaan kierteen kautta esitettyinä. Tulevaa levyä kuvaillaan tiedotteessa sanoilla ”Apokalyptisia visioita shisha-kahvilassa”.

”Kirjoitin biisin vuonna 2017 keväällä kun olin palannut Cataniasta takaisin kotiin Lontooseen”, Seyed Ali kertoo. ”Tuntui että kesä oli tuomassa mukanaan uusia alkuja ja hyviä juttuja. Samaan aikaan tuntui, että oman kuplan ulkopuolella maapallo oli menossa koko ajan kaaottisempaan suuntaan. Samalla viikolla niin Lontoossa kuin myös Teheranissa oli terrori-tapahtuma ja ympäri palloa oikeisto nousussa. Kun nyt kirjoitan näitä sanoja syksyllä 2022, tuntuu että olisin melkein voinut kirjoittaa tämän biisin tällä viikolla.”

Kuuntele kappale alta.

Lisää luettavaa