Artisti artistin silmin: millaisena Editorsin laulaja näkee itsensä?

23.11.2013

Postpunkista syntikkapoppiin ja stadionrockiin seilanneen brittiyhtye Editorsin nokkamies piirsi itsensä paperille.

Teksti: Jari Setälä, promokuva: Live Nation, kuvat alla: Jana Blomqvist

Kesällä neljännen albuminsa The Weight of Your Love julkaissut Editors esiintyi tänä vuonna peräti kahdesti Suomessa: heinäkuussa Ruisrockissa ja syyskuussa omalla keikallaan Helsingin The Circuksessa.

Keikkojen yhteydessä bändin laulaja-kitaristi Tom Smith ehti myös osallistumaan valokuvaajamme Jana Blomqvistin organisoimaan muotokuvasessioon.

Alapuolelta voit tarkistaa, millaisen piirroksen Smith itsestään piirsi.

editors_tom-smith

tom_smith-piirros

Lisää luettavaa