Asa ja Ransukoira toivottavat hyvät joulurauhat leikkisällä yhteisbiisillään

Maailma maalaa -single ilmestyi jouluaattona Roihiksen kautta.

25.12.2021

Jos joulun haluaa nähdä rauhan ja rakkauden juhlana, ei sen sopivampaa uutuuskappaletta jouluaattoon olisi voinut toivoa kuin Asan ja Ransukoiran Maailma maalaa -singleä. Eilen julkaistu kappale ilmestyi Roihiksen kautta, ja levittää moninaisuuteen pohjaavan viestinsä kautta ennakkoluulottomuuden ilosanomaa.

Ilosanoma onkin oiva ilmaisu tähän yhteyteen, sillä Maailma maalaa on ennen kaikkea hyväntuulinen ja riemukaskin kappale. Ransukoiran ilakoiva biitti tarjoaa leikkisän ja kimmoisan alustan Asan valoisille pohdinnoille väreillä kyllästetystä maailmasta, jossa jokainen voi antaa ympäröivien sävyjen täyttää itsensä juuri sillä tavalla kuin itselle sopii.

“Fiilistelimme kumpikin venäläisen Antoha MC:n musiikkia, ja aloimme siitä inspiroituneena tehdä yhteisiä biisejä. Eka sinkku Ajatuksen juna julkaistiin vuonna 2020”, Ransukoira kertoo Rumballe. “Uusi biisi taisi saada alkunsa ajatuksesta, että maailma ‘maalaa’ ihmisen persoonan kokemuksen kautta. Mulla oli biitti valmiina ja Asa kirjoitti sanat sen ympärille. Se syntyi luontevasti ilman kummempaa hiomista.”

Asa julkaisi lokakuussa Siemeniä-nimisen levyn Asa Bäänd II -yhtyeensä kanssa. Ransukoiralta taas ilmestyi keväällä Good Simulation -albumi, ja hän on aiemmin tehnyt musiikkia muun muassa Hazardin kanssa.

Lisää luettavaa