Avaimen ikoniselle Punainen tiili -albumille nyökkäävän levynsä julkaisuun valmistautuvalta räppäriltä uusi kappale

Ege Zulu pohtii todistelemisen tarvettaan.

13.08.2022

Kesäkuun alussa Ege Zululta ilmestyi ensimmäinen kappale räppärin tulevalta albumilta. Kirjoitimme Väkivaltaa-biisistä silloin näin: ”Huumekauppaan lähestulkoon itsestäänselvyytenä kuuluvaa väkivaltaa sekä rahan ja vallan sanelemia dynamiikkoja käsittelevä kappale onkin omaperäisillä tyyleillä toimitettu kuvaelma lähiöiden laeista.” Voit lukea koko tekstin ”huudi-opaskirjaksi” määritellystä kappaleesta täältä.

Tulevalta Oi maamme Helsinki -nimiseltä albumilta saatiin eilen sen toinen single. PME:n kautta ilmestynyt Kelle? on jälleen Ege Zululle rutkasti kappaleita rakentaneen Victor Nordiksen tuotantoa, ja käsittelee sanoituksiltaan Ege Zulun nuoruutta ja siihen sisältyneitä virhearviointeja. Artisti on kappaleessa rehellinen ja itsekriittinen pohtiessaan entistä tarvettaan todistella itseään muille, mutta sisällyttää lyriikoihin myös armollisuutta ja ymmärrystä nuorempaa itseään kohtaan. Jo ensimmäisessä säkeistössä Ege Zulu tipauttaa kullanarvoisen oivalluksen: ”Kun olin kovimmillani, olin oikeesti heikoilla”.

Kuten Ege Zulun ja Victor Nordiksen yhteisiin tyyleihin kuuluu, kappale rakentuu melodisten räppien ja nopeatempoisen mutta sulavan rytmikkyyden varaan. Pieni kaiho ja melankolia kuuluvat asiaan, vaikka kappaleen ytimessä kuuluvatkin ilo ja itsenäisyys.

Ege Zulun Oi maamme Helsinki -albumi ilmestyy syksyllä, ja on nyökkäys Avaimen ikoniselle Punainen tiili -albumille. Viimeksi Ege Zulua kuultiin JVG:n Verkkareis-kappaleessa yhdessä Costin kanssa.

Lisää luettavaa