Ege Zulu käsittelee väkivaltaan pohjaavia lähiölakeja sekä räppää vedekielellä

Väkivaltaa-kappaleessa kuullaan myös Zpoppaa.

04.06.2022

Viime kesäkuussa yhdessä Gettomasan kanssa tehdyllä Valmiina futaa -hitillään suurta suosiota kerännyt Ege Zulu tipautti eilen PME:n kautta uuden kappaleen. Väkivaltaa-nimisen biisin biitti on artistin luottotuottajan Victor Nordiksen käsialaa, ja kappaleessa vierailee North Side Finest -kollektiiviin kuuluva Zpoppa.

”Kappale on kuin huudi-opaskirja”, YleX Läpimurto 2022 -voittaja Ege Zulu määrittelee Väkivaltaa-biisin. Huumekauppaan lähestulkoon itsestäänselvyytenä kuuluvaa väkivaltaa sekä rahan ja vallan sanelemia dynamiikkoja käsittelevä kappale onkin omaperäisillä tyyleillä toimitettu kuvaelma lähiöiden laeista.

Vaikka kappaleen pohjalla kytevät kylmät faktat ja periksiantamattomat säännöt, on yleistunnelma yllättävän mukaansatempaava. Ege Zulu ja Zpoppa nimittäin purkavat armottoman todellisuuden muotoon, joka rakentuu viihdyttäville riimeille ja erityisesti kappaleen musiikkivideosta välittyville tanssittaville rytmeille.

Jälkimmäinen on toki olennaisesti myös Victor Nordiksen ansiota, sillä tuottajan ranskalaisesta rantasoundista inspiroituneen afropop-biitin poljento on poreilevan piristävä.

Pienenä kuriositeettina mainittakoon, että biisissä Ege Zulu räppäilee osittain vedekielellä, joka heräsi uudelleen henkiin 2000-luvun alkupuolella etenkin Itä-Helsingin räppipiireissä.

Jo omakustanteisesti julkaistulla Swengari-debyytillään paljon huomiota yli genrerajojen herättänyt Ege Zulu julkaisi viime vuonna PME-debyyttinsä Klassikot ep:n muodossa. Artisti esiintyy kesän aikana muun muassa Provinssissa, Ilosaarirockissa ja Blockfesteillä.

Lisää luettavaa