Bruce Dickinson saapuu Suomeen spoken word -kiertueensa merkeissä – lipunmyynti käynnistyy keskiviikkona

Iron Maiden -laulajan yhden miehen show't ovat keränneet kiitosta.

20.09.2022

Lentäjä, miekkailija, kirjailija, radiojuontaja, Helsingin yliopiston filosofian tiedekunnan kunniatohtori ja Iron Maidenin laulaja Bruce Dickinson saapuu Suomeen tammikuussa.

Valitettavasti Dickinsonia ei nähdä vieläkään soolokeikalla musiikin parissa. Mies esiintyy ”An Evening with Bruce Dickinson”-nimisessä spoken word -tapahtumassa.

Helsingin Kulttuuritalolla torstaina 19. tammikuuta 2023 järjestettävä ilta jakautuu kahteen osioon.

Kaksituntisen esityksen ensimmäisellä puoliskolla Dickinson kertoo elämästään ja kokemuksistaan huumorin ja satiirin sävyttämänä. Toisessa osiossa muusikko vastailee yleisön esittämiin kysymyksiin improvisoiden.

Dickinson on esiintynyt vastaavilla puhekiertueilla Suomessa syksyllä 2018 ja alkuvuodesta 2019. Tuolloin hän promotoi What Does This Button Do -omaelämäkertakirjaansa.

Tapahtuman lipunmyynti alkaa keskiviikkona 21. syyskuuta kello 13 osoitteessa lippu.fi. Lippujen hinnat palvelumaksuineen 57,50 / 67,50 euroa.

Alta voit katsoa, mitä illan jälkimmäiseltä osiolta on odotettavissa.

ESITYS:
An Evening With Bruce Dickinson (UK)
To 19.1.2023 Kulttuuritalo, Helsinki
Ovet klo 19

Lisää luettavaa