Business City versioi juhannuksen kunniaksi 80-luvun diskosävytteistä iskelmäkappaletta

Kappale sopii esimerkiksi "soutuveneestä laidan yli kusemiseen", tunnelmoi yhtyeen laulaja.

25.06.2022

Lahtelainen happoteknojengi Business City julkaisi juhannukseksi juhlallisen tykityksen, jonka siivellä voi päästä ties kuinka korkeisiin ulottuvuuksiin keskikesä-hurvittelun nimissä. Kyseessä on versiointi vuonna 1985 ilmestyneestä Anna rakas raju hetki -kappaleesta, jonka alkuperäinen esittäjä on iskelmälaulaja Nisa Soraya.

Tunnetuksi biisi on tullut etenkin Kikan versioimana, mutta nyt tämä Veikko Samulin säveltämä ja Raul Reimanin sanoittama kappale saa aivan uuden nousukauden Business Cityn hellävaraisessa käsittelyssä. Alakulttuuritalon kautta ilmestyneestä kappaleesta kerrotaan sen verran, että se on saanut syntynsä yhtyeen laulajan Korson tytön kotikonnuilla, joille on matkustettu pimpatulla Fiat Puntolla Lahdesta asti.

Korson tyttö ja bändin tuottaja Aimo Lahti kuvailevat Anna rakas raju hetki -coverin sopivan esimerkiksi ”soutuveneestä laidan yli kusemiseen” tai ”kupoliteltassa grillaamiseen”. Jos siis tämän juhannuksen tunnuskappale vielä puuttuu, alta löytyy yksi kiihkeä ja sähköistävä vaihtoehto säestämään illan kokkoiluja.

Lisää luettavaa