Cheekin suojatti julkaisee kokonaisen albumin jo ensi viikolla!

Liiga Musicin ensimmäinen artistikiinnitys Lukas Leon ei aikaile.

04.06.2018

Cheekin suojatiksi nimetty ja Liiga Musicin ensimmäiseksi artistiksi kiinnitetty Lukas Leon julkaisee debyyttialbuminsa jo ensi viikon torstaina 14. kesäkuuta.

”En voisi mitenkään olla tyytyväisempi Lukaksen tekemään duuniin ja tähän debyyttialbumiin. Tämä on sitä musaa ja muutosta, jota tänne on kaivattu. Toivon, että jengi tulee tsekkaamaan tän levyn. 100-prosenttisesti motivoitunut, nälkäinen ja äärimmäisen taitava nuori kolli on hurjassa vedossa ja matka on vasta alussa”, levymerkin pomo Jare Tiihonen eli Cheek kommentoi.

Vaikka Lukas Leon kiinnitettiin Liigalle vasta huhtikuussa, ei Simba-nimistä albumia ole artistin mukaan tehty hätiköiden.

”Viimeiset kaksi vuotta oon viettänyt studiossa debyyttialbumia valmistellen. Ajatus siitä, että oisin dropannut vain yhden sinkun ei tuntunut oikealta. Haluan, että jengi pääsee heti kuulemaan mun musiikin kokonaisuutena”, Lukas kertoo.

Levynjulkaisukeikkaa vietetään lauantaina 16. kesäkuuta Helsingin Tavastia-klubilla. Liput tulevat myyntiin huomenna tiistaina 5. kesäkuuta Tiketissä.

Lisää luettavaa