CMX erikoiskiertueelle – tätä on luvassa

CMX soittaa harvinaisuuksia.

17.06.2019

Kotimaisen vaihtoehtorockin pioneeri CMX aloittaa harvinaisuuksiin ja ennenkuulumattomiin helmiin keskittyvän Ora & Labora -kiertueen Provinssin Amphitheatere by Soundi -lavalta lauantaina 29. kesäkuuta.

Muutaman kesäkeikan jälkeen bändi esiintyy Joensuun, Lappeenrannan sekä Tampereen ja Turun kautta huipentuen kahteen konserttiin Helsingin Savoy-teatterissa torstaina ja perjantaina 10.-11. lokakuuta.

Keikkojen liput tulevat myyntiin tiistaina 18. kesäkuuta esiintymispaikkojen lipunmyyntipisteissä.

”Musiikki on tutkimusmatkailua. Välillä matkan varrelta löytyy laulu. Meille lauluja on kertynyt vuosien saatossa jo jonkin verran. Nyt saimme tilaisuuden Provinssissa ja syksyn kiertueella ottaa käsittelyyn monia ennen keikoilla kuulemattomia kappaleita – myös sieltä hiljaisemmasta päästä. Ja tietysti sekoittaa mukaan tuttuja kestokulutuslauluja”, yhtyeen laulaja A.W. Yrjänä kertoo.

Keikkapaikat näet alta.

*

Pe 28.6. Seinäjoki, Provinssi, Woodland Stage
La 29.6. Seinäjoki, Provinssi, Amphitheatre by Soundi Stage
Pe 19.7. Porvoo, Tirmo Blues
Pe 26.- La 27.7. Inari, PaPaNa Bar
Pe 4.10. Joensuu, Kerubi
La 5.10. Lappeenranta, Kulttuuritila Nuijamiesa
Su 6.10. Tampere, Tampere-talo
Ke 9.10. Turku, Logomo
To 10.10. Helsinki, Savoy-teatteri
Pe 11.10. Helsinki, Savoy-teatteri

LIPUT:
Myyntiin ti 18.6. 2019 klo 9.00

Lisää luettavaa