Amerikanjapanilaissäveltäjä Tashi Wadasta on mahdotonta puhua mainitsematta hänen isäänsä Yoshi Wadaa. 60-luvulla Yhdysvaltoihin muuttanut ja nopeasti maan avantgardeyhteisöihin sopeutunut taiteilija löysi kotinsa monitaiteellisesta Fluxus-liikkeestä, ja loi kunnianhimoisia, tilaa hyödyntäneitä ääni-installaatioita.
Wada vanhempi rakenteli aikoinaan massiivisia torvimaisia soittimia metallisista ilmastointiputkista ja laittoi ne soimaan ilmakompressoreiden avulla. Hän mieltyi myös säkkipillin viiltävään ujellukseen: tuloksena oli säkkipillitorvista yhteen askarreltuja tööttimutantteja, joita Wada kutsui ”alligaattoreiksi” ja ”krokotiileiksi”.
Teokset soitettiin tietenkin huumaavalla äänenvoimakkuudella, koska silloin tuuttausvallien yläsävelet erottuivat tilassa parhaiten.
Jos niin sanotun minimalismimusiikin tunnettua haaraa edustavat stevereichit ja philipglassit, ankkuroituu isä- ja poika-Wadan edustama perinne jonnekin Tony Conradin ja Charlemagne Palestinen välille. Ensin mainittujen notkeiden melodiakulkujen tilalla on jälkimmäisten ehdoton yksittäisiin ääniin tarttuminen ja äänenvärin jatkuva muokkaaminen.
Esimerkiksi Conradin aggressiivisen Four Violins -teoksen viulusärinän tilalle voisi hyvinkin kuvitella Wadan torviluomusten jylinän.
Nuoremman Wadan taide ei ehkä ole yhtä fyysistä, mutta tyylillisesti hän on seurannut isäänsä yllättävänkin tarkasti. Esimerkiksi vuoden 2014 Duets-albumi luottaa tinkimättömään rosoon ja droneen, tutkien akustisten soittimien äänenväriä.
Poika julkaisi isänsä avustuksella viime vuonna mainion Nue-albumin, joka edusti jo ujoa siirtymää muualle: sillä soivat trendikkäät modulaarisyntetisaattorit sekä sävelpätkät, joita uskaltanee nimittää jopa melodioiksi. Musiikki on paikoin jopa pehmeää ja kodikasta, ei pelkästään huumaavan jumittavaa.
Nue on osa nimihirviölevymerkki Rvng Intl:n Frkwys-nimihirviösarjaa. Kokeelliseen kolisteluun ja surinaan erikoistuneen yhtiön julkaisusarja on eräänlainen nykypäivän avantgarden kunniagalleria, joka on nostanut esiin niin vanhoja veteraaneja kuin uusiakin tekijöitä.
Se on taannut ajankohtaisuuden sertifikaatin syntetisaattoritaiteilija Suzanne Cianin tai new age -hippi Laraajin kaltaisille erikoismusiikin veteraaneille. Siksipä heidät on onnistuttu tuomaan Suomeenkin asti esiintymään.
Yoshi Wada on kuitenkin jo liki kahdeksankymppinen, joten hän ei enää hirveästi kiertele. Tashin triossa soittavatkin tällä kiertueella artistin siippa, juhlavasta taidepopistaan tunnettu Julia Holter, sekä molempien luottorumpali Corey Fogel.
Fogelin hienovaraiset lyömät rikkovat kahden synakioskin äänimattoa, tuoden vaikutelmaan ripauksen japanilaista taidemusiikkia sekä Edgar Varèsen Ionisation-sävellyksen kaltaista urbaania kolinaa.
Tärkeintä Wadalle tuntuu yhä olevan silti äänten värit ja niiden summasta koostuva massa. Hän puhuu esimerkiksi The Quietuksen haastattelussa haluavansa ajatella musiikkiaan yhtenä organismina:
”Minua kiinnostaa se mystinen alue, jossa äänet sekoittuvat, eikä osaa ihan sanoa, mistä kukin ääni tulee.”
Tashi Wada Group esiintyy Helsingin G Livelabissa tiistaina 10. syyskuuta kello 20. Lisätietoja Facebookista.
