Ed Sheeran julkaisee uuden albuminsa ”-” (Subtract) 5. päivä toukokuuta.
Ed Sheeran kertoo tiedotteessa albumista seuraavaa:
”Olen työstänyt Subtract-albumia vuosikymmenen. Yritin luoda täydellisen akustisen albumin, kirjoitin ja äänitin satoja kappaleita ja minulla oli selkeä visio siitä, millainen sen pitäisi olla. Sitten vuoden 2022 alussa joukko tapahtumia muutti elämäni, mielenterveyteni ja lopulta myös tapani suhtautua musiikkiin ja taiteeseen. Kappaleiden kirjoittaminen on minulle terapiaa. Kirjoitin ajattelematta, mitä lauluista tulisi, kirjoitin vain sen, mitä tuli ulos. Ja reilussa viikossa korvasin vuosikymmenen työn syvimmillä ja synkimmillä ajatuksillani.
Yhden kuukauden sisällä raskaana olevalle vaimolleni kerrottiin, että hänellä oli kasvain, eikä sitä voitu hoitaa ennen synnytystä. Paras ystäväni Jamal, joka oli minulle kuin veli, kuoli yllättäen. Lisäksi jouduin seisomaan oikeudessa puolustamassa koskemattomuuttani ja uraani lauluntekijänä. Olin pelon, masennuksen ja ahdistuksen kierteessä.
Tuntui kuin olisin hukkumassa – pää pinnan alla katsoen ylöspäin mutten kuitenkaan pystynyt hengittämään.
Artistina minusta ei tuntunut, että voisin uskottavasti antaa maailmalle teoksen, joka ei edustaisi tarkasti sitä, missä olen ja miten minun on ilmaistava itseäni tässä vaiheessa elämääni. Tämä albumi on puhtaasti minua. Se avaa oven sieluuni. Ensimmäistä kertaa en yritä luoda albumia, josta ihmiset pitävät, vaan ainoastaan julkaisen jotain, joka on rehellistä ja totta sille, missä olen elämässäni.
Tämä on päiväkirjamerkintä viime helmikuulta ja minun tapani saada siitä tolkkua. Tämä on Subtract.”
Albumi on tehty yhdessä Aaron Dessnerin (The National) kanssa.