Ed Sheeran on täällä taas ja peräti kahden kappaleen voimin

Ed Sheeranin matemaattiset kuviot kansitaiteissa saavat jatkoa.

Ed Sheeran on tullut takaisin! Vuosi 2016 oli britille hiljaista aikaa, mitä nyt Justin Bieberille sävelletty Love Yourself tuntui soivan radiossa tiuhaan.

Nyt Sheeranin tauko loppuu ja saadaan uutta musiikkia. Eikä tartte yhtä ainoaa biisiä hinkata, vaan niitä saadaan jopa kaksi.

Toinen niistä Castle on the Hill saattaa hivenen yllättää. Sheeranin musiikissa on totuttu vähäeleisyyteen, mutta tästä löytyy bändisoittoa ja ilmavuutta kuin U2:n tuotannosta. Shape of You taasen kuulostaa siltä kuin Sheeran olisi käynyt Diplon tai Sian sävellyskoulussa. Muutoin kyseinen biisi edustaa enemmän kahden aiemman levyn aikaista tuotantoa.

Tsekkaa uudet biisit alta. Sheeranin tuleva levy on nimeltään ÷.