Helmikuussa 2025 tuli kuluneeksi 80 vuotta legendaarisen säveltäjä ja muusikko Edward Vesalan syntymästä. Tavastialla juhlitaan merkkipäivää 18. päivä maaliskuuta järjestettävällä juhla-spektaakkelilla.
Edward Vesala (1945–1999) oli lyömäsoittaja, säveltäjä ja yhtyeenjohtaja, joka yhdisti teoksissaan jazzin, rockin, klassisen musiikin, kansanmusiikin ja improvisaation elementtejä. Hänen musiikkinsa on edelleen yksi eurooppalaisen jazzin ja suomalaisen musiikin kulmakivistä. Hän on eräs kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia jazzmuusikkoja.
Vuodesta 1982 hän koulutti uusia jazzmuusikoita Sound & Fury -työpajoissaan, joista muodostui myös hänen uransa loppupuolen merkittävin yhtye. Konsertissa Vesalan sävellykset heräävät eloon alkuperäisen Sound & Fury -yhtyeen jäsenten ja nuoremman polven muusikoiden esittämänä. Yhtyeen perustajajäseniin kuulunut, Rinneradiosta tuttu Tapani Rinne avaa illan improvisoivalla ja meditatiivisella esityksellään.
Lue myös: Eräs kaikkien aikojen arvostetuimpia jazzkitaristeja saapuu Suomeen
Illan erikois-esiintyjäksi saapuu Vesalan nuoruuden rock-yhtye Apollo, vuosina 1969-1970 toiminut raskaamman rockin pioneeriyhtye alkuperäisjäsenineen (Harri Saksala, Eero Lupari, Holle Holopainen), vahvistettuna rumpali Santeri Saksalalla.
Lippuja tapahtumaan voit ostaa täältä.