Eevil Stöön tuleva albumi hahmottuu – nyt kerrataan artistin lähtökohtia kaksioon kasatuista kasvihuoneista nykypäivään asti

Röpi Marsipaani pudottelee jälleen erittäin tiukat riimit.

15.05.2022

Ensimmäisen singlensä tulevalta Puolikas tiili -albumiltaan vasta alle kuukausi sitten julkaissut Eevil Stöö alias Röpi Marsipaani paljasti enemmän tulossa olevan levynsä sisältöä. Perjantaina nimittäin ilmestyi kappale nimeltä Oon legit, jonka tuotannosta vastaa jälleen Pehmee Goo. Samainen Stöön luottotuottaja tulee olemaan ohjaksissa myös Puolikas tiili -levyllä vastaavan tuottajan roolissa.

Oon legit -kappaleessa kuljetaan pitkin hiphop-maailman portaita kohti Stöön nykypistettä, jota tukemassa ovat vuosien mittaan olleet niin Tarjoustalon flanellipaidat, videovuokraamosta haettu Beat Street -klassikkoelokuva, sekä Kalifornia-räppäri Celly Celin Killa Kali -albumi.

Kontrastina ilmiselvän taiturimaisen artistin lähtökohdille kappale esittelee räppärin nykyosaamisen skarppien läppien, hyvin naulattujen riimien sekä mielikuvituksellisen äänenkäytön muodossa. Alle Pehmee Goon viekkaan varjoisa biitti, niin johan ollaan pätevyyden ytimessä.

Kuuntele kappale alta.

Lisää luettavaa