Eminemin perinnettä jatkanut Pyhimys-albumi 10 vuotta

Pyhimyksen "viimeinen sooloalbumi" Paranoid julkaistiin 26.10.2011.

26.10.2021

Pyhimys julkaisi kaksi albumia vuonna 2011: orgaanisesti soivan ja oivaltavan Mediumin ja ahdistavilla tragedioilla mässäilevän Paranoidin. Viimeksi mainitun albumin oli määrä jäädä räppärin soolouran viimeiseksi, mutta kuten hyvin tiedämme, toisin kävi.

Paranoid julkaistiin 26. lokakuuta eli päivälleen 10 vuotta sitten. Ennen levyn julkaisua Pyhimys kertoi Rumballe, että Paranoidilla on kolme läpikuuluvaa referenssiä, joita hän on lähes varauksettomasti diggaillut: Julma-Henri, Tyler the Creator ja Eminem.

”Nämä ovat levyllä niin vahvasti läsnä, että koen ennemminkin jatkavani perinnettä kuin tekeväni jotain aivan uutta.”

Vaikka Paranoid oli jäämässä Pyhimyksen soolodiskografian päätepysäkiksi, kuunteluohjeeksi hän pyysi kuvittelemaan rinnakkaistodellisuuden, jossa tämä olisi debyytti.

”Paranoid on vaihtoehtoinen eka levyni, jota kuunnellessa pitäisi unohtaa kaikki muut mun levyt. Nyt tulee vähän sellasta räävittömämpää ja ärsyttävää, lapsellista angstiräppiä.”

Anton Vanha-Majamaa arvioi Paranoidin Rumban numerossa 15-16/11. Neljän tähden arvio löytyy alta.

Harhaisaa tilitystä

Pyhimys
Paranoid

Monsp

Pyhimyksen toinen soolojulkaisu tänä vuonna on antiteesi kehutun Mediumin bändikeskeisyydelle. Paranoid on aggressiivinen ja vihainen konseptilevy, jonka kaikki kolmetoista kappaletta kantavat nimeä Paranoid. Päämotiiveina ovat vainoharhat ja vieraantuneisuus, jotka kumpuavat viinasta, lääkkeistä ja elämisen sietämättömästä keveydestä.

Materiaalia syntyy hurjaa vauhtia, mutta Pyhimyksen suvereeni flow ja leimallinen kryptisyys eivät ole menettäneet teräänsä. Nyt ne vain suodattuvat rujomman tyylin lävitse. Teksteissä vilisee kielikuvia ja riimipareja, jotka pakottavat kuuntelemaan ne ajatuksella.

Kappaleiden nimettömyys korostaa tunnetta siitä, ettei mihinkään oikein voi tarttua. Selkeiden kiintopisteiden puute kutsuu vellomaan niissä pahan olon sfääreissä, joista Pyhimys ympäristöään kommentoi. Tyyli on makaaberi: sellainen, joka pakottaa nauramaan kaikista traagisimmille kohtaloille. ”Hirttäydy, niin petyt. Älä hirttäydy, niin petyt.” Mutta onko kertoja onneton, vai vaan saamaton?

Anton Vanha-Majamaa

Lisää luettavaa