Ensi vuonna ilmestyvästä Indiana Jones -leffasta lisätietoa – 80-vuotias Harrison Ford yhä nimiroolissa

Uusi Indy tulossa.

21.11.2022

Tulevasta, viidennestä Indiana Jones -elokuvasta on saatu lisätietoa.

Empire-lehden mukaan viides Indy sijoittuu 1960-luvulle ja kylmän sodan aikakaudelle. Vaan ei hätää, tälläkin kertaa suosikkiarkeologimme taistelee natseja vastaan.

Tarkemmin sanottuna leffan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1969 ja aihepiiri pyörii USA:n ja Neuvostoliiton avaruuskilpajuoksun ympärillä. Elokuvan pahista esittää Mads Mikkelsen, jonka voi nähdä tällä hetkellä vaikka Ylen Areena-palvelusta löytyvästä loistavasta Yhdet vielä -elokuvasta.

Harrison Ford esittää yhä Indiana Jonesia. Viidennen Indiana Jones -elokuvan julkaisua on siirretty useaan otteeseen. Steven Spielbergin oli määrä ohjata leffa, mutta vuonna 2020 ohjaajan pallille istahti James Mangold, joka tunnetaan muun muassa mainiosta Logan-elokuvasta.

Leffan on määrä tulla ensi-iltaan 30. päivä kesäkuuta ensi vuonna.

Lisää luettavaa