Esa Pulliainen raivostui Ylelle: ””Agentsin levyjen soitto voidaan siellä vaikka lopettaa”

Asiaa monellakin tavalla.

03.01.2023

Esa Pulliainen antoi Ylen kuulla kunniansa.

Yle aikoo uusia ohjelmakarttaansa, ja Ylen päätös muuttaa jokaviikkoiset roots-musiikkia Radio Suomen kanavalla esittelevät ohjelmat kuten Bluesministeri ja Kantritohtori kesään ajoittuviksi kausiohjelmiksi on aiheuttanut ällistystä ja raivoa musiikkipiireissä. Kerroimme asiasta täällä.

Pulliainen on samaa mieltä suurimman osan musiikkidiggareista kanssa: Yle tekee pahan virheen.

”Hyi Yle. Vanha kunnon radio suomi tekee kyllä kaikkensa liittyäkseen loppumattomaan roskamediakanavien kaanoniin. Nyt lopettamalla rosterinsa kirkkaimmat helmet – Teppo Nättilän ja Esa Kuloniemen roots – musiikkiohjelmat. Ennenkin on Yle suvainnut potkia meitä rokkareita nilkkaan, K.W. Blomqwistin Hound dog man rocken roll show heivattiin helvettiin jo taannoin eikä tilalle saatu mitään. Eikä olisi ollut helppokaan Ylen tätä hoitaa. K.W. Teppo ja Kulis edustavat alansa ehdotonta hallintaa ja asiantuntemus aiheista on yliopistoproffa luokkaa. Tämäkös Ylen kiipijöitä kiinnostaa. Se mikä tuntuu kiinnostavan (vituttavan), ovat kuuntelija luvut ja sen myötä oma tuoli ja nimi ovessa. Hyihyi Yle”, Pulliainen kertoo Facebookissa ja jatkaa:

”Eniten ottaa koteloon kuuntelijat ja rock veljet kehäkolmosen ulkopuolella missä nää ohjelmat olivat erityisen tärkeitä, henki reikiä suorastaan. Yhdellä toimittajalla hoidetut ”soita meille” lähetykset kuuluu kyllä sielläkin, mutta kuka niitä kaipaa. Paitsi väestömme enemmistö, ikävä kyllä. Mulla on ollut aina hyvät suhteet Yleen ja radio Suomen kanavaan, mutta nyt en enää näe jatkoa suhteelle. Agents levyjen soitto voidaan siellä vaikka lopettaa . Pitäydyn putkiradioni kanssa Ula ryhmä ykkösessä.”

Katso koko kirjoitus alta.

Lisää luettavaa