Etta julkaisee perjantaina uuden sinkun – mukana Gettomasa

Etta työstää uutta albumia.

06.07.2022

Tämän vuoden virallisen kesäkumibiisin tehnyt Etta julkaisee perjantaina 8. päivä heinäkuuta biisin Perus. Kappaleella vierailee Gettomasa.

Perus löytyy Ettan tulevalta kakkosalbumilta ja se syntyi tänä keväänä Jyväskylässä. Ihan takavasemmalta yhteistyö ei tullut, olivathan Etta ja Gettomasa Rap City -yhteiskiertueella kesäkuun alussa. Kerroimme kiertueesta täällä.

Etta kuvailee kappaletta näin:

”Olin Kiron ja Alex Leonen kaa studiolla Jyväskylässä, kun Masa koodas. Allu oli tehny yhdessä Pielmannin kanssa biitin ja mulle tuli heti inspis kirjottaa räpit. Masa oli fiiliksis mun ideast ja teki tähän oman versen. Oon jotenki erityisen ylpee mun versestä, menin johonki hulluun flow-tilaan sitä tehdessä. Joka läppä big fact. Sika hienoo päästä julkasee Masan kaa biisi. Kaiken jälkee, mul on kuitenkin paljo rispektii Gettomasaa kohtaan. Toivon, et tää biisi jättäis oman jälkensä suomirapiin.”

Etta julkaisi  debyyttialbuminsa Tyttö kesäkuussa 2021.  Se nousi suoraan Suomen virallisen albumilistan sijalle kuusi ja pysyi listalla yli puoli vuotta. Tällä hetkellä Etta valmistelee kakkosalbumiaan.

Gettomasan kanssa tehtyä biisiä odotellessa voi kuunnella Ettan ja Isaac Senen yhteisbiisin. Tsekkaile sen video alta.

Lisää luettavaa