Euroviisut tuntuu olevan suomalaisille jokakeväinen häpeäpilkku. Lukuun ottamatta vuotta 2006, kun Lordi toi voiton kotiin kappaleella Hard Rock Hallelujah. Örisevät hirviöt olivat hetken maamme vientituote ja vahvistivat suomalaisten asemaa jurona metallikansana.
Tänä vuonna Yleisradio katsoi parhaaksi pelata varman päälle ja lähteä edustamaan viisuja toiseksi parhaalla vientiuotteella: elektronisella musiikilla. Olihan Daruden Sandstorm iso hitti jo vuosituhannen taitteessa. Solistiksi valittiin the Giant Leap -yhtyeestä ”tuttu” Sebastian Rejman.
Kaksikko lähti edustamaan Suomea Look Away -kappaleella. Laulun sanoma on lähestyä rohkeasti maailman epäkohtia, vaikka mieli tekisi katsoa poispäin. Tämän vuoden viisut järjestettiin Tel Avivissa Israelissa. Katsoako pois vai puuttuako siihen epäkohtaan, että Israel on miehittänyt Palestiinan ja harjoittaa YK:n vastaista rotuerottelua? Siinäpä vasta kysymys.
Finaalissa viisuehdokkaista hämminkiä aiheutti Islanti näyttämällä Palestiinan lippua esityksensä lopussa. Islannin osallistuminen ensi vuoden kilpailuihin Hollannissa on täten vaakalaudalla.
Myös viisuissa esiintynyt popin kuningatar Madonna teki pienen kannanoton Israelin ja Palestiinan väliseen tilanteeseen, kun Future-kappaleen esityksen loppupuolella kaksi hänen tanssijaansa kävelivät käsi kädessä ”tulevaisuutta kohti” yhdellä selässään Israelin lippu ja toisella Palestiinan.
Muutoin tapahtuma sujui niinkuin euroviisut aina sujuvat. Voitto meni tänä vuonna Alankomaiden edustajalle Duncan Laurencelle, joka esitti voimakkaan pop-balladin Arcade.
Suomi ei tänäkään vuonna sijoittunut. Saati päässyt finaaliin. Ei, vaikka kappaleen teema oli periaatteessa hyvä ja ajankohtainen. Mutta siitä puuttui jotain. Se ei säväyttänyt. Se ei myöskään ollut paras valinta isolle areenalle, jossa juhlavat ja näyttävät esitykset viihdyttävät monikansallista yleisöä.
Suomalaiset eivät yleisesti ole mitään viisukansaa. Johtuuko tämä siitä, että olemme tottuneet häviämään? Pessimisti ei pety ja niin edespäin. Suomalaista musiikkia kuunnellaan ja tuotetaan tänä päivänä kuitenkin paljon. Maassamme on paljon lahjakkaita artisteja, jotka onnistuvat täyttämään Hartwall-areenan ja järjestämään kansalle elämyksiä taustatanssijoineen, pukuineen ja tehosteineen.
Miksei tämä energia välity euroviisulavoille? Voiko yksi maa panostaa vain joko jääkiekkoon tai musiikkiin? Kysytäänkö Ruotsilta?
Euroviisut ovat yksi tapa edustaa omaa kulttuuriamme ja myös vastaanottaa kulttuuria muilta mailta. Musiikki on universaali kieli. Oltuani Tel Avivin euroviisuyleisössä, oli mahtavaa huomata, kuinka hyviä artisteja muista maista löytyi.
Hyvä viisukappale tempaa yleisön mukaan tunnelmaan ja artisti edustaa lavalla omaa maataan. Hyvä viisukappale saa raikuvat aplodit ja hetkellisesti musiikin huuma tosiaan toimii ihmisten välisenä yhdistävänä tekijänä.
Olin 11-vuotias, kun Lordi voitti Euroviisut vuonna 2006. Vaikka en ollutkaan mukana yleisössä, muistan silti olleeni riemuissani kun voitto osui omaan kotimaahani. Olin suorastaan ylpeä.
Yleisradio on avannut kyselyn, jossa halutaan tietää mitä kansa haluaa euroviisuihin. Ihan tervettä, että joku on kyllästynyt häviämään. Valintatapaa on kyseenalaistettiin Rumbassa jo maaliskuussa, ja todettiin että konseptia olisi aika tuulettaa.
Ainahan euroviisut voi sivuuttaa täysin ja ajatella niiden olevan turhaa humpuukia. Mutta leipää ja sirkushuvia se on siinä missä jääkiekkokin. Kyseessä on urheiluviihteen sijaan musiikkiviihde.
Mitä jos unohtaisimme hetkeksi suomalaisen pessimismin ja päättäisimme, että vuoden 2021 viisut järjestetään Helsingissä. Millaisia artisteja lavalle pitäisi lähettää? Jenni Vartiainen tai Chisu laulamassa englanniksi? Robin tai Alma vauhdittamassa maailmanvalloitustaan?
Tarjontaa on. Kysynnän standardien nostaminen voisi tuoda viisumenestystä meillekin.
– Sara Sumelahti
Kirjoittaja oli Rumban toimitusharjoittelija.