Evelinan yllätys-ep:n ensimmäinen single on suloisen flirttaileva, mutta terävä

Kissamaisessa Miau-biisissä vierailee TheoFuego.

30.07.2022

Kuten aiemmin viikosta kerroimme, Evelina julkaisi eilen ensimmäisen kappaleen tulevalta ep:ltään. Yllätys-ep ilmestyy jo pian, nimittäin 12.8., ja se tulee sisältämään kuusi kappaletta, joista jokaisessa on mukana yksi tai useampi vierailija. Näin on asiain laita myös eilen julkaistulla Miau-kappaleella, jossa on mukana TheoFuego. Biisin tuottajana toimii Evelinan kanssa tiivistä yhteistyötä tekevä Tido, joka on Miaun lisäksi tuottanut koko tulevan -nimeä kantavan ep:n.

Ep:n kerrotaan olevan täynnä modernia ja r&b-painotteista soundia, minkä Miau jo osaltaan todistaa. Kappale on suloisen flirttaileva pikainen raotus siihen, mitä tuleman pitää: mukaansatempaavaa tanssittavaa soundia, melodisia koukkuja ja leikkisiä riimejä. Mutta vaikka kappaleen sanoitukset saattavat olla söpön kissamaiset, löytyy rivien väleistä sähinää ja sähköä – ei siis anneta pörröisen ulkokuoren hämätä.

Miau-biisissä itseä ja omaa artistiutta ei oteta liian tosissaan, mutta ei myöskään tarjota alta riman. Kappale esittelee Evelinasta artistina puolen, joka on keveä ja keimaileva, mutta jolle varmasti tullaan ep:llä näkemään myös vastapainoa. Tulevissa kappaleissa saadaan nimittäin kuulla myös anteeksipyytelemätöntä riimittelyä ja rohkeaa räppiä.

Ep:n nimi juontuu siitä, että se julkaistaan Evelinan kolmannen ja neljännen albumin välissä eräänlaisena irrallisena projektinaan. Ep ilmestyy Suomen Def Jamin kautta, jonka kanssa Evelina solmi levytyssopimuksen tammikuussa 2020.

Kuuntele Miau alta.

Lisää luettavaa