F*** Everyone and Run – Suomessakin vieraillut pehmoprogebändi otti albumilleen astetta tylymmän nimen

09.04.2016

Suomessakin pariin otteeseen konsertoinut Marillion on julkistanut 18. studioalbuminsa julkaisupäivän ja nimen. Jo viime vuonna PledgeMusicin kautta tilattavaksi tullut albumi näkee päivänvalon 9. syyskuuta ja viimeinen päivä ennakkotilata levy itselleen on 17. kesäkuuta.

Levyn nimi tulee kuitenkin aika puskista. Pehmeänsävyisestä, himmailevasta progesta vuosikausia tunnettu yhtye julkaisee nimitäin albumi nimeltä F.E.A.R., joka tulee Prog-lehden mukaan sanoista Fuck Everyone and Run. Levyltä ei vielä ole kuultu esimakua, joten jää nähtäväksi onko myös musiikillinen tyyli vaihtunut astetta ärjymmäksi.

Jo 1980-luvulla aloittanut Marillion jatkaa yhä levyttämistä laajan fanikuntansa mahdollistamalla joukkorahoituksella, kuten kerroimme joulukuussa. Yhtyeen uusi albumi on tarjolla lukuisina eri versioina PledgeMusicista.

Marillion on konsertoinut Suomessa vuonna 1994 Tavastialla, vuonna 2007 Ruisrockissa ja vuonna 2009 jälleen Tavastialla akustisella kiertueellaan. Valitettavasti uuden albumin keikkapäivien joukossa ei Suomea toistaiseksi näy.

Tässä vielä F.E.A.R. -albumin nimijulkistuksen yhteydessä julkaistu kuva, joka saattaa olla albumin kansikuva.

Our new album will be released on September 9th 2016. Final date for pre-orders is 17th June. Thanks to everyone who has…

Julkaissut Marillion 7. huhtikuuta 2016

Lisää luettavaa