The Fall -keulakuva Mark E. Smithin hautajaiset riehaantuivat alkoholinhuuruiseksi rähinäksi – ”Mark olisi rakastanut sitä”

"En usko, että hän olisi halunnut mitään muuta. Me rakastamme sinua, Mark."

10.02.2018

Mark E. Smith eli The Fall -yhtyeen vihainen keulakuva kuoli nyt tammikuussa 60-vuoden iässä.

Miehen hautajaiset pidettiin miehen kotikaupungissa Englannin Prestwichissa viime viikon keskiviikkona, ja niitä pidettiin juuri niin kuin Smithin hautajaisia kai kuuluisikin pitää.

The Fallin entinen kitaristi Ben Pritchard kuvailee muistotilaisuutta The Mirror -lehdelle näin:

”Pääsin Mark E. Smithin hautajaisista juuri ja juuri pois hengissä. Hautajaisseremonia itse oli hyvä, jopa koskettava välillä. Sitä seuraavat valvojaiset taas, ne eivät ehtineet kestää puolta tuntiakaan ennen kuin pullot lentelivät ja drinkkejä kaadettiin ihmisten syliin.”

”Täydellisen epäkunnioittavaa. Mark olisi rakastanut sitä. Jollain lailla odotin tällaista vaikka toivoinkin jotain muuta.”

Bändin entinen basisti Steve Evets puhui varsin samansuuntaisia:

”Täytyy sanoa, se oli kuin Fall-keikka, joitain kummallisia tyyppejä mukana, ja sitten homma lähti käyntiin.”

”En usko, että hän olisi halunnut mitään muuta. Me rakastamme sinua, Mark.”

Lue Jukka Hätisen kirjoitus Smithin urasta ja saavutuksista täältä.

Lisää luettavaa