Femmat on jälleen jaettu – vuoden 2019 merkittävimmät artistit saivat kunniaa, tässä voittajat

Femmat on taas jaettu.

Julius Töyrylä

Femmagaalaa vietettiin tänä vuonna Seinäjoen Rytmikorjaamolla MARS-festivaaleilla.

Vuodesta 2004 annettuja palkintoja ja kunnianosoituksia jaettiin tänä vuonna yllättäjille, erikoisuuksille ja yhtyeille ja artisteille, jotka ne ansaitsivat.

Alla lista voittajista. Rumba onnittelee!

Femma-Femma
Vuoden 2019 merkittävin artisti/bändi.
Jesse Markin

Voittajasta sanottua: ”Paketti on valmis ja kotimaan näyttöjä alkaa olla. Ei muuta kuin Viljakkalan poika maailmalle, sinne James Blaken, Frank Oceanin ja Michael Kiwanukan sekaan laulamaan kaikki pökerryksiin. Vaikka artisti palkitaan Femmalla, se voidaan myös palkita kahdella Emmalla.”

Bajamaja-Femma
Festivaali, jolla ihmisen oli vuonna 2019 hyvä olla.
Uusi Tampere

Voittajasta sanottua: ”Moni ennakkoluuloton indiemusiikin ystävä on löytänyt festivaalista uuden kodin. Ihmisen kokoinen tapahtuma, jossa on suurella sydämellä mutta taiteellisesti tinkimättä laadittu ohjelmisto.”

Joka paikan Femma
Totaalinen kaiken ilmatilan haltuunotto vuonna 2019.
Teemu Tanner (mm. Hopeajärvi, Kynnet, Love Sport, Teksti-TV 666, soolokeikat ja Sohvaperunat)

Voittajasta sanottua: ”Sen lisäksi, että tämän henkilön bändien julkaisut alkavat viedä levyhyllystä hälyttävän siivun, jokaisessa bändi-iltamassa soittaa vähintään yksi tämän henkilön kokoonpano. Kun itse voivottelee vuorokauden tuntien riittämättömyyttä, hän tuijottaa Sohvaperunoissa telkkaria, niin kuin ei muuta tekisikään.”

Kaipaamaan jäivät -Femma
Vuoden 2019 aikana joukoistamme poistuneet.
Helsingin keskustan keikkapaikat ja olohuoneet (Nosturi, Elmun baari, Virgin Oil Co, Gloria, Dubrovnik, Corona, Moskova, pian myös The Circus)

Voittajasta sanottua: ”Elävää kaupunkia ei ole ilman elävää kulttuuria. Tukholmasta livemusiikki jo tapettiin, mutta ihan kaikessa ei tarvitsisi seurata kansainvälistä kehitystä. Helsingin kaupunkistrategiassa puhutaan kulttuurin vetovoimasta matkailuvalttina. Silti tätä menoa meillä on pian pääkaupunki, jonka keskustassa on vain toimistoja, hotelleja ja toimistohotelleja.”

Kivelä-Femma
Vuoden 2019 ansioitunein Kivelä.
Marko Kivelä (Provinssi, Sara)

Voittajasta sanottua: ”Kantanut kivelyyden lippua samaan aikaan ylpeästi ja nöyrästi. Provinssi elää uutta renessanssia tämän Kivelän johdolla. Se on ihanaa ja tervetullutta.”

Luukku-Femma
Paikka, jossa musiikin oli vuonna 2019 hyvä olla.
Vihreä talo (Riihimäki)

Voittajasta sanottua: ”Vihreässä talossa musiikki tulee lähelle kuulijaa ja kuulija muusikkoa, molemmista tasapuolisesti välittävässä ilmapiirissä. Jokainen paikkakunta tarvitsee olohuoneen, jossa musiikki voi olla kotonaan. Teemme ihmiskuntana hirvittävän virheen, jos hävitämme kulttuuriset kohtaamispaikat, joissa ei kysellä ensimmäisenä S-etukorttia.”

Lärvi-Femma
Vuoden 2019 rakastettavin musiikkialan ammattilainen.
Anni-Sofia Annala (ääniteknikko / Elmun baari ym.)

Voittajasta sanottua: ”Tämä uuden sukupolven ammattilainen palvelee artisteja ja bändejä, jotta heidän olisi hyvä olla lavalla, mikä lopulta välittyy myös yleisölle.”

Puskista-Femma
Vuoden 2019 yllätys.
Ellips: Yhden naisen hautajaiset

Voittajasta sanottua: ”Kuka olisi uskonut, että Suomen suurimman pop-bändin laulaja tekee sapattivapaallaan progelle kunnianpalautuksen ja inspiroi nuorisoa tarttumaan niihin perinteisiin rock-instrumentteihin. Musiikkia, josta neukkareissa tehdyt Excel-pyörittelyt ovat valovuosien päässä.”

Sitko-Femma
Elämäntyöpalkinto ihmisille, jotka eivät luovuta.
Too Sophisticated (Seinäjoki)

Voittajasta sanottua: ”Rock on nuorisomusiikkia, ja nuoriso alkaa olla viidenkympin hujakoilla. Tärkeintä ei ole päämäärättömyys vaan liikkeettömyys.”

Raadin kunniamaininta elävän musiikin uskollisesta palvelemisesta
Jukkis Lappalainen (Nosturi)

Voittajasta sanottua: ”Haluamme antaa kollektiivisen nallekarkkihalauksen sydämelliselle ihmiselle, joka on parin vuosikymmenen ajan huolehtinut, että kollegoilla, asiakkailla ja artisteilla on hyvä olla. Hän on ollut Nosturin kulissien takainen sydän ja sielu sekä antanut persoonallisella otteellaan tukea ja turvaa monen kulttuurialan työläisen uran ensiaskelille. Tämä ei ole elämäntyöpalkinto, sillä elämä jatkuu!”