Grim Reaper -solisti Steve Grimmett on kuollut

Grimmett lauloi uransa aikana myös Lionheart- ja Onslaugh-yhtyeissä.

17.08.2022

NWoBHM-yhtye Grim Reaperistä tunnettu Steve Grimmett on kuollut. Laulajan puoliso vahvisti Grimmettin menehtyneen 62-vuotiaana äkillisesti ja yllättäen.

”Steve nukkui pois kotonamme maanantaina. Hän ei ollut viime aikoina sairas, joten on todella lievä ilmaisu sanoa, että olen shokissa”, Millie Grimmett kirjoittaa Facebookissa ja kertoo, ettei virallinen kuolinsyy ole vielä selvillä.

Steve Grimmett liittyi Grim Reaperin laulajaksi vuonna 1982, ja esiintyi yhtyeen kaikilla kolmella levyllä. Bändi hajosi vuonna 1989, mutta Grimmett kasasi sen uudestaan vuonna 2006 nimellä Steve Grimmett’s Grim Reaper. Uusi kokoonpano julkaisi kaksi albumia vuosina 2016 ja 2019.

Omintakeisesta äänestään tunnettu laulaja vaikutti uransa aikana myös lukuisissa muissa kokoonpanoissa kuten thrash metal -bändi Onslaughtissa ja hard rock -yhtye Lionsheartissa.

Grimmett joutui sairaalahoitoon alkuvuodesta 2017 saatuaan jalkaansa pahan infektion. Osa raajasta jouduttiin amputoimaan, mutta laulaja esiintyi keikalla jo saman vuoden kesällä.

Laulaja tunnettiin artistina, jolla oli aina aikaa tavata fanejaan keikkojen jälkeen. Grimmettin vaimo kirjoittaa, että solisti kertoi innoissaan yleisöstä ja tapaamistaan ihmisistä jokaisen esiintymisensä jälkeen. Pariskunta oli keskustellut tulevaisuudensuunnitelmistaan vasta viime viikonloppuna. Grimmett oli noin puolivälissä seuraavan albumin kirjoitusprosessissa.

”Elämä oli aivan mahtavaa. Steve voi paremmin kuin ikinä sen jälkeen, kun hän menetti jalkansa.”

”Pitäkää hänen muistonsa elossa kuuntelemalla kaikkea sitä musiikkia, mitä hän ikinä kirjoitti, lauloi, tuotti, tai jossa hän esiintyi vierailijana. Jos et omista levyjä, lataa ne. Vaalikaa hänen yli 40-vuotiasta uraansa tällä hullulla alalla.”

Lisää luettavaa