Halseyn uusi single ilmestyi viimein – ikävä TikTok-kohu viivytti julkaisua

Artisti näyttelee musiikkivideolla puolisonsa kanssa.

Yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Halsey julkaisi viime vuonna neljännen albuminsa If I Can’t Have Love, I Want Power. Trent Reznorin ja Atticus Rossin tuottama levy sai huippuarvostelut, nousi Yhdysvaltojen albumilistan kärkeen ja se valittiin useissa medioissa vuoden parhaiden albumien listoille.

Nyt ilmestynyt So Good on ensimmäinen menestyslevyn jälkeen ilmestynyt uusi biisi. Max Martinin ja Tobias Karlssonin tuottama kepeä popkappale on rakkauslaulu ”siitä yhdestä, joka pääsi melkein karkuun”. Halseyn omien sanojen mukaan single on surullinen, mutta muuttuu loppua kohden iloiseksi.

”Biisi kertoo ystävästä, joka on ollut aina rinnallani, ja johon tajusin rakastuneeni eräänä päivänä”, laulaja kertoi kappaleen taustoista Twitterissä.

Singlen ympärillä nousi pienoinen kohu jo ennen sen ilmestymistä. Halsey julkaisi TikTok-sovelluksessa videoita, joissa kertoi, että haluaisi kappaleen jo ilmestyvän, mutta hänen levy-yhtiönsä ei suostu julkaisemaan biisiä ”elleivät he pysty lavastamaan siitä viraalihittiä”.

Halsey julkaisi aiheesta useita videoita, jotka keräsivät miljoonia katselukertoja ja herättivät keskustelua. Lopulta artistin levy-yhtiö Capitol Music vastasi aiheeseen twiitillä, jossa ilmoitettiin kappaleen julkaisupäivä. Rolling Stonen kattavan yhteenvedon aiheesta voi lukea tästä.

Kappaleesta on julkaistu sen tarinaa tukeva romanttinen musiikkivideo, jossa Halsey ja hänen kumppaninsa Alev Aydin näyttelevät. Aydin on myös ohjannut videon.

Katso ja kuuntele alta!

YouTube video

Lisää luettavaa