Happy Mondays -basisti ja perustaja Paul Ryder on kuollut

Ryderillä oli suuri vaikutus yhtyeen funk-henkisen soundin syntymiseen.

15.07.2022

Happy Mondays -yhtyeen basisti Paul Ryder on kuollut 58-vuotiaana. Bändi kertoi ikävästä uutisesta somekanavillaan.

”Syvästi surullisina ja järkyttyneinä ilmoitamme, että Paul Ryder on poistunut keskuudestamme tänä aamuna. Hän oli todellinen pioneeri ja legenda, jota tulemme kaipaamaan ikuisesti”, yhtye kirjoitti ja toivoi saavansa käsitellä asiaa rauhassa.

Ryder perusti Happy Mondaysin isoveljensä, laulaja Shaunin kanssa vuonna 1980. Yhtye hajosi ja palasi yhteen useita kertoja, mutta viimeisin, alkuperäisellä kokoonpanolla vuonna 2012 tehty comeback kesti ainakin basistin kuolemaan asti.

Happy Mondaysia pidetään yhtenä 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun Madchester-ilmiön tärkeimmistä nimistä. Bändissä myös koskettimia soittaneella Ryderillä oli merkittävä vaikutus yhtyeen tunnusomaisen grooven syntymiseen. Hän teki myöhemmin uraa myös näyttelijänä ja dj:nä.

Ryderin kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen. Independentin mukaan basisti löydettiin kuolleena vain joitakin tunteja ennen kuin Happy Mondaysin oli määrä soittaa Kubix-festivaaleilla Englannissa. Yhtye esiintyi livenä viimeksi kuukausi sitten.

Lisää luettavaa