Pohjoismaiden ainoaa skeittipunkfestivaalia HKI Skepufestiä vietätään Tiivistämön tiloissa Helsingin Suvilahdessa 29-30.9.2023. Tapahtumaa on vietetty vuodesta 2019 lähtien. Festivaalin painopisteenä on lähestyttävyys nuorelle yleisölle ja alueen omaehtoisen nuorisokulttuurin tukeminen. Alaikäisille on jaossa ilmaisia lippuja.
”Suvilahden alueen tulevaisuus omaehtoisen, helposti lähestyttävän nuorisokulttuurin areenana huolestuttaa, kun kaupalliset voimat ovat kiinnostuneita jyräämään ainutlaatuisen alueen omiin käyttötarkoituksiin. Alueella toimivat muun muassa Oranssi Ry:n tilat, Tiivistämö, Suvilahti DIY skeittipuisto sekä graffitiaita. Haluamme omalta osaltamme tukea näiden tahojen toiminnan jatkumista alueella tulevaisuudessakin”, painottaa Jussi Nevalainen, yksi tapahtuman järjestäjistä.
1990-luvulla monet skeittipunkbändit kuten Bad Religion, Nofx, No Fun At All ja Satanic Surfers nousivat kansainväliseen maineeseen. Yhtyeet ovat menestyksekkäästi jatkaneet uudelle vuosituhannelle. HKI Skepufest haluaa tuoda musiikkityylin myös nuorison tietoisuuteen.
”Halusimme tänä vuonna auttaa nuoria löytämään genren tällä hetkellä aktiivisia bändejä sekä niiden muodostaman ajankohtaisen ja kansainvälisen DIY-yhteisön”, toteaa järjestäjätiimiin kuuluva Joonas Vetämäjärvi.
Ulkomaalaisista esiintyjistä lavalla nähdään ja kuullaan länsinaapurista saapuva Passage 4, joka vaikutti jo skeittipunkin kulta-aikoina 1991–1997 ja on skeittipunk-fanien iloksi jälleen aktiivinen. Tämän lisäksi ulkomailta festareilla nähdään AFewYearsLater Unkarista sekä ruotsalainen Misconduct.
Ulkomaan vieraiden ohella Suomesta mukana ovat muun muassa One Hidden Frame, tuoreempana tulokkaana melodisen hardcoren puolelle rynnäköivä Bucket, sekä pitkän linjan konkareita, kuten jo 1990-luvulla musisoinut Time Flies.
Tapahtuman Facebook-sivut löydät täältä.