Heviteemu paljastaa pahankurisen puolen itsestään – Mouhous mukana kolttosissa

Paholainen pukeutuu Pradaan -kappale kertoo siitä pisteestä kun on mahdoton enää lopettaa.

08.01.2023

Perjantaina ilmestyi uusi kappale Heviteemulta nimeltä Paholainen pukeutuu Pradaan. Vastuuttomuuden ja vaurauksien kanssa flirttailevassa biisissä vierailee Mouhous, ja Heviteemu päästää ilkikurisesti virnuilevan kappaleen myötä vapaaksi piilossa pysytelleen puolen itsestään.

”Tein tämän hookin ja biitin alun perin tarjottavaksi jollekin muulle”, Heviteemu kommentoi. ”Aloin kuitenkin tykästyä tämän soundiin ja tempoon ja mietin, että miksi en itse julkaisisi tätä omalla nimellä. Olimme juuri saaneet Mouhouksen toisen albumin ja kesän festarirundin yhdessä maaliin ja olikin tosi luonnollista pyytää jäbät tähän mukaan. Duunattiin tämä parin tunnin session aikana lopulliseen muotoonsa ja kuvattiin heti perään tälle kansi ja visut. Siistiä päästä näyttämään tällainen vähän erilainen puoli musta ja mun musasta.”

Helppo assosiaatio biisistä on vuonna 2006 julkaistu yhdysvaltalainen Paholainen pukeutuu Pradaan -elokuva, joka perustuu Lauren Weisbergerin saman nimiseen romaaniin. Toisin kuin muodin ja muotijournalismin maailmaan sijoittuvassa elokuvassa, Heviteemun biisissä nimi viittaa yleisluontoisemmin kimaltelevien asioiden himoitsemiseen ja krooniseen tyytymättömyyteen, joka saa tavoittelemaan suurempaa ja parempaa. Kappaleessa päädytään välttelemään omaa peilikuvaa, sillä hommien eskaloituessa se on helpompaa kuin tapojen korjaaminen – miksi korjatakaan jotain, joka tuntuu niin vietävän hyvältä?

Biisillä ennakoidaan Heviteemun tulevaa debyyttilevyä, joka on nimeltään Pahoinvoiva sukupolvi. Vaikka debyyttialbumia vielä odotellaankin, artisti tunnetaan tähän mennessä julkaistujen soolosinglejensä lisäksi muun muassa Mouhouksen edellisen Masennust & massii -albumin tuottajana. Hän on myös työskennellyt ainakin JVG:n, Jannika B:n sekä Figaron kanssa.

Lisää luettavaa