Hittejä ja yhteistyötä Justin Bieberin kanssa – Post Malone Tavastialle

White Iverson kuullaan marraskuussa.

Samu Hintsa

Post Malone nousee Tavastian lavalle torstaina 24. marraskuuta. R’n’B-musiikin saralla hyvin tärkeäksi artistiksi muodostunut yhdysvaltalainen esiintyi Blockfestissa viime kuussa. Jutun Blockfestista löydät täältä.

Post Malone tekee musiikkia selvällä omalla tyylillään ja varsinaista toista samankaltaista artistia ei edes ole. White Iverson nousi jättimäiseksi hitiksi ja myös Go Flex sai laajalti hypetystä. Laulaja on viime aikoina kiertänyt yhdessä Justin Bieberin kanssa ja Bieber myös vierailee Malonen uusimmalla kappaleella Deja Vu.

Post Malone on tehnyt myös yhteistyötä useamman räppärin kanssa, joista mainittakoon sellaiset nimet kuten Kanye West ja 2 Chainz. Lyhyessä ajassa laulaja onkin saanut melkoisen paljon aikaan. Debyyttialbumi Stoney julkaistaan vielä tämän vuoden puolella. Todennäköisesti uutta materiaalia kuullaan siis jo Tavastialla.

Aiemman juttumme Post Malonesta voit lukea täältä.

Liput alkaen 32,5 euroa Tiketistä. Liput tulevat myyntiin perjantaina 16. syyskuuta.